Kuuntelin Kansanlähetyksen Raamattubuffet –ohjelmaa netissä, jossa olin vuonna 2011 pitänyt saarnan Jeesuksesta kiusauksen voittajana. Saarnatekstinä oli Matteus 16:21-23.
Alussa Seppo Palonen ja Jouko Jääskeläinen keskustelivat siitä, mitä tehdä kiusauksissa. He antoivat radionkuuntelijoille hyviä vinkkejä: Kun kohtaamme kiusauksen, on hyvä pysähtyä, miettiä ja pohtia, mitä nyt pitää tehdä. On hyvä mennä tilanteesta pois ja suunnata ajatukset muualle. Käytännöllisenä vinkkinä kiusauksissa on alkaa tehdä jotain muuta: lähteä tiskaamaan tai tekemään rästissä olevia työtehtäviä.
Saarnan jälkeisessä keskusteluosassa Leif Nummela ja Isto Pihkala pohtivat saarnatekstiä, saarnaa ja kiusauksen olemusta.
Mainitsin saarnassani Jeesuksen kohdanneen kiusauksia ainakin kolmessa vaiheessa:
- Matteus 4. Pyhä Henki vie Jeesuksen erämaahan, jossa Perkele kiusaa Jeesusta.
- Matteus 16. Kun hän alkaa opettaa, että hänen tulee kärsiä ristillä.
- Matteus 26. Kun hän rukoilee yksin Getsemanessa ennen kuolemaansa.
Kiusauksia tulee eri tahoilta, mutta niiden taustalla on aina Paholainen. Kiusaukset tulevat edellä mainituissa kohdissa joko suoraan paholaiselta (Matt 4), ystävän kautta (Matt 16) ja yksin ollessa (Matt 26).
Kiusaukset kuuluvat jokaisen ihmisen elämään. Niiden ytimessä on ajatus, että saamme jotain hyvää kun toimimme Jumalan ja hänen Raamatussa ilmoitetun tahtonsa vastaiseksi. Todellisuudessa Paholaisen kiusaukseen lankeaminen ei tuo mitään hyvää.
Paholaisen kiusaukset liittyvät kristillisen kirkon ja kristittyjen kohdalla usein siihen, luotammeko Jumalan sanaan. Paratiisissa Perkele kysyi: Onko Jumala todella sanonut? Erämaassa paholainen yritti vääristellä Jumalan sanaa ja saada Jeesuksen lankeamaan. Pietari yritti saada Jeesuksen pois Vanhassa testamentissa ennustetusta Jumalan kärsivän palvelijan tehtävästä.
Selviämisohjeita kiusauksissa
Raamattu antaa selviämisohjeita kiusauksissa. Jokaisessa kiusauksessa on aina exit-uloskäynti (1 Kor 10:13), paholainen ei pidä vastustamisesta (Jaakob 4:7), tulee valvoa ja vastustaa paholaista, joka käy ympärillämme kuin nälkäinen ja kiljuva peto, joka haluaa hävittää meidät (1 Piet 5:8-9). Pietari lisää, että kiusauksissa on hyvä muistaa, että toiset kristityt maailmalla kohtaavat samanlaisia kiusauksia. Kun muistamme sen, että emme ole kiusauksissa yksin, auttaa kestämään.
Suurin kiusaus
Suurin Paholaisen kiusaus on syytös, että emme saa anteeksi jotain tekoamme.
Moni kristitty ajattelee, että totta kai Jumala rakastaa kaikkia niitä, jotka tekevät syntiä ja pahaa.
MUTTA moni ei pysty uskomaan, että Jumala rakastaa MINUA kun teen syntiä ja pahaa.
Jeesuksen sovituskuolema oli täydellinen. Hän kantoi koko maailman synnit. Myös kaiken sen, mitä sinä olet tehnyt ja tulet tekemään.
Jos sinä et kestä kiusauksissa, Jeesus kesti.
Vaikka sinä et voita kiusausta, Jeesus voitti.
Jumala katsoo Jeesuksen sovitustyön ristillä sinun vanhurskaudeksi. Et pystynyt itse sovittamaan syntejäsi. Jeesus teki sen puolestasi. Jumala ei katso syntejäsi vaan Jeesusta, joka otti kaiken kantaakseen.
Jumala katsoo Jeesuksen täydellisen elämän sinun vanhurskaudeksi. Et pystynyt itse elämään täydellistä elämää. Jeesus teki sen puolestasi. Jumala ei katso syntejäsi vaan Jeesusta, joka ei tehnyt mitään pahaa.
Jeesuksen sovitustyö tulee täydellisesti kaikkien niiden hyödyksi, jotka uskovat häneen ja turvautuvat Jeesuksen ristinkuolemaan. Se on pelastusrengas, joka on heitetty ihmisille. Jokainen joka pelastukseen tarttuu, saa avun.
Kun lankean kiusaukseen, tuotan iloa paholaiselle. Mutta kun nousen, pyydän anteeksi tekoani, turvaudun Jeesuksen veren voimaan, tuotan iloa Jumalalle.
Jumala rakastaa sinua. Myös silloin kun olet kiusattu ja langennut kiusaukseen.
Rukoile kiusausten kohdatessa
Kiusausten kohdatessa on hyvä rukoilla. Jeesus opetti Isä meidän -rukouksen, joka on hyvä rukous myös kiusauksissa.
Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.
Lue myös: Apua kiusauksessa