Kansanedustaja Antero ”Mooses” Laukkanen teki tänään 15.1.2023 Facebook-päivityksen, joka kosketti monia. Siitä kertoo jakojen ja tykkäyksien määrä. En ole aikoihin kohdannut näin vahvaa ja tarpeellista vetoomusta kristittyjen yhteiseen rukoukseen.
Päivityksen otsikko oli ytimekäs: ”Uusi vuosi 2023 ja Suomen hengellinen kriisi.”
Antero mainitsee tämän hetken uskomattomalta tuntuvia kriisejä: ”ruokakriisi, energiakriisi, alhaisen syntyvyyden kriisi, terveydenhuollon kriisi, nuorten mielenterveyskriisi, vanhustenhuollon kriisi, kansatalouden velkakriisi ja koko Eurooppaa koskettava sota, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.”
Kriisien kuvaus jatkuu:
”Olemme murtaneet Suomea vuosisatoja kantaneet hengelliset juuret, irtaantumalla lainsäädännössä Raamatun ohjeiden kunnioituksesta. Ne kristilliset hyveet jotka loivat Suomesta sen hyvinvointiyhteiskunnan, joka piti kaikista huolta, oli yhteisvastuullinen ja osoitti lähimmäisen rakkautta, on uhrattu itsekkyyden ja itsemääräämisoikeuden alttarilla.”
Kaikkivaltiaan Jumalan mitätöinti sekä suuri välinpitämättömyys hengellisiin juuriin ja niiden katkominen ei ole ainakaan lisännyt Suomen hyvinvointia. Maailman onnellinen kansa on monissa vaikeuksissa. Antero Laukkanen kuvaa Suomen tilannetta:
”Nyt olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä kansakunta. Syntyvytemme on Euroopan alhaisin. Syvät mielenterveysongelmat vaivaavat yhä useampia. Nuorten mielenterveysongelmat ovat syviä ja vakavia. Auttajia ja hoitajia on yhä vähemmän. Ahdistus lisääntyy. Maailman onnellisin kansa on nyt moniongelmainen kansa. Kun henkiset voimat hiipuvat, ei edes sisu ja pinnistys auta.”
”Mikä sitten auttaa tähän kansallisen hätätilaan?”
Kansanedustaja-pastori kuvaa tilannettamme kansalliseksi hätätilaksi. Antero Laukkanen tuo vastauksena hengellisille juurille palaamisen, kääntymyksen Jumalan puoleen, parannuksen ja rukouksen.
Laukkanen näkee kansamme näkyvien ongelmien taustalla hengellisen kriisin. Uskon samalla tavoin. Pahoinvointi lisääntyy kun Jumalan antaman sekä luonnollisen lain periaatteet että hänen Raamatussa mainittu erityisen ilmoituksen periaatteet hylätään.
Antero Laukkanen kutsuu rukoukseen ja juurille palaamiseen:
”On palattava hengellisille juurille ja ammennettava voimaa niistä juurista, jotka meitä kantoivat, niin sotien kuin vaikeuksien keskellä. Suomella on hyvä rukouksen historia. Voimme nähdä kuinka kansa rukoillen yhdistyi ja kasvoi yhdeksi Euroopan menestyneimmäksi kansakunnaksi. On palattava muinaisille poluille, joiden varrella on vastauksia tämänkin päivän kysymyksiin.”
Rukoukseen liittyy omien voimien ja kykyjen rajallisuuden tunnistaminen. Juuri ylivoimaisilta tuntuvien haasteiden edessä voimme kääntyä Jumalan puoleen. Tämän myös Antero Laukkanen toteaa:
”On tunnustettava nöyrästi, ettemme enää selviä omin voimin ja yhdessä rukoillen pyydettävä Kaikkivaltiaalta viisautta ja apua.”
Kääntyykö kansa rukoukseen?
Antero Laukkanen on monessa tilanteessa vuosien aikana puhunut rukouksen merkityksestä. Ja tämän päivän Facebook-viesti alleviivasi tätä tarvetta.
Oikeastaan se oli kuin huutomerkki! Käykää rukoukseen! Aseta elämääsi uusi arvojärjestys! Varaa aikaa rukoukseen kansamme ja sen pelastumisen tähden.
Antero kirjoittaa:
”Tulevaisuuden kannalta merkittävin kysymys onkin, kääntyykö Suomen kansa jälleen rukoillen Jumalan puoleen.
Joten, nöyrtykäämme ja kääntykäämme Jumalan puoleen, ja pyytäkäämme anteeksi sitä, että olemme luopuneet Jumalan sanan ohjauksesta. Kun käännymme ja teemme parannuksen, myös Jumala kääntää laupiaat ja armolliset kasvonsa kansakuntamme puoleen, sillä Raamattu lupaa selkeästi näin: Toinen Aikakirja 7:14 ”Jos minun kansani, jota kutsutaan minun nimelläni, nöyrtyy ja rukoilee ja etsii minun kasvojani ja kääntyy pahoilta teiltään, niin minä kuulen taivaasta, annan anteeksi sen synnit ja teen sen maan jälleen terveeksi.” Suomi voi tervehtyä, toivo on. Tämä vuosi voi olla uusien alkujen vuosi.”
Sinä voit olla osa muutosliikettä
Jokainen on tässä tärkeällä paikalla. Jokainen voi rukoilla. Jokainen voi asettua omalle vartiopaikalle ja rukoilla kansamme puolesta. Jokainen voi kääntyä omilta pahoilta teitä, ja päättää sitoutua Jumalan etsimiseen uudella tavalla. Jokainen voi pyytää anteeksi omia syntejä ja kansamme syntejä.
Älä vain lue tätä. Ota nytkin hetki aikaa rukoukseen. Puhu Jumalalle maamme tilanteesta ja pyydä häneltä armahdusta ja toivorikasta tulevaisuutta itsellemme ja tuleville sukupolville.
Jokainen voi kutsua toisia rukoukseen.
Kiitos, Antero ”Mooses” Laukkanen! Tämä rukouskehotus kosketti minua syvästi. Koin, että se on kutsu korkeimmalta rukoilla juuri nyt. Kommentissa on koko Anteron rukouskutsu.
Jos et osaa muutoin rukoilla, rukoile vaikka Isä meidän -rukousta pitäen mielessäsi itsesi ja Suomen.
Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.
JAA TÄMÄ
FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN
Uusi vuosi 2023 ja Suomen hengellinen kriisi
Suomi siirtyi vuoteen 2023 uskomattomien kriisien keskellä. Ruokakriisi, energiakriisi, alhaisen syntyvyyden kriisi, terveydenhuollon kriisi, nuorten mielenterveyskriisi, vanhustenhuollon kriisi, kansatalouden velkakriisi ja koko Eurooppaa koskettava sota, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Olemme murtaneet Suomea vuosisatoja kantaneet hengelliset juuret, irtaantumalla lainsäädännössä Raamatun ohjeiden kunnioituksesta. Ne kristilliset hyveet jotka loivat Suomesta sen hyvinvointiyhteiskunnan, joka piti kaikista huolta, oli yhteisvastuullinen ja osoitti lähimmäisen rakkautta, on uhrattu itsekkyyden ja itsemääräämisoikeuden alttarilla. Nyt olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä kansakunta. Syntyvytemme on Euroopan alhaisin. Syvät mielenterveysongelmat vaivaavat yhä useampia. Nuorten mielenterveysongelmat ovat syviä ja vakavia. Auttajia ja hoitajia on yhä vähemmän. Ahdistus lisääntyy. Maailman onnellisin kansa on nyt moniongelmainen kansa. Kun henkiset voimat hiipuvat, ei edes sisu ja pinnistys auta.
Mikä sitten auttaa tähän kansallisen hätätilaan? Näin ajattelen.
On palattava hengellisille juurille ja ammennettava voimaa niistä juurista, jotka meitä kantoivat, niin sotien kuin vaikeuksien keskellä. Suomella on hyvä rukouksen historia. Voimme nähdä kuinka kansa rukoillen yhdistyi ja kasvoi yhdeksi Euroopan menestyneimmäksi kansakunnaksi. On palattava muinaisille poluille, joiden varrella on vastauksia tämänkin päivän kysymyksiin.
On tunnustettava nöyrästi, ettemme enää selviä omin voimin ja yhdessä rukoillen pyydettävä Kaikkivaltiaalta viisautta ja apua.
Tulevaisuuden kannalta merkittävin kysymys onkin, kääntyykö Suomen kansa jälleen rukoillen Jumalan puoleen.
Joten, nöyrtykäämme ja kääntykäämme Jumalan puoleen, ja pyytäkäämme anteeksi sitä, että olemme luopuneet Jumalan sanan ohjauksesta. Kun käännymme ja teemme parannuksen, myös Jumala kääntää laupiaat ja armolliset kasvonsa kansakuntamme puoleen, sillä Raamattu lupaa selkeästi näin: Toinen Aikakirja 7:14 ”Jos minun kansani, jota kutsutaan minun nimelläni, nöyrtyy ja rukoilee ja etsii minun kasvojani ja kääntyy pahoilta teiltään, niin minä kuulen taivaasta, annan anteeksi sen synnit ja teen sen maan jälleen terveeksi.” Suomi voi tervehtyä, toivo on. Tämä vuosi voi olla uusien alkujen vuosi.
Jakakaa tätä, kutsutaan yhdessä koko Suomi rukoukseen ja kääntymykseen.
Kiitos muistetaan Rukouksin. Israelia Eurooppaa ja Suomea .
Kiitos Antero,hieno haaste ,siihen voisi lisätä myös että suomen kirkkot täytyisivät rukoilivista ihmisistä ,tilaa on paljon