Onko meidän luterilaisten pelastusopin painopiste ollut kohdallaan? Tämä ajatus on ollut parina päivänä mielessäni. Olen nimittäin lukenut Apostolien teoista Pietarin ja Paavalin saarnoja sekä Paavalin selvitystä Jeesuksen ja meidän ylösnousemuksestamme sekä uudesta ylösnousemusruumiista (1. Kor. 15).
Jeesus-liikkeen alku
Jeesuksen ylösnousemuksesta lähti liikkelle valtava Jeesus-vallankumos! Se eteni vauhdilla, mutta sukupolvien saatossa liikkeen voima väheni ja jopa pysähtyi. Kunnes kristikunnan keskellä aina jossain löytyi uusia herätyksen tulenkantajia ja uutta lähetystyön tulta.
Jossain vaiheessa joku kuuli kaukaisista pohjoisista kansoista ja ajatteli, että evankeliumi pitää tuoda myös tänne! Kiitos teille, jotka toitte! Olemme lähetystyön hedelmää!

Jeesus-liikkeellä oli vastustajia
Ylösnoussutta Jeesusta ja ylösnousemuksen sanomaa on myös vastustettu. Jo heti ylösnousemuksen päivänä laitettiin vääriä huhuja liikkeelle. Kansan vanhimmat ja ylipapit maksoivat sotilaille, jotta eivät kertoisi Ylösnousseen haudalla kokemastaan. Heidät ostettiin hiljaisiksi:
”Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä, kun te nukuitte, ja varastivat hänet.” (Matt. 28:13).
Viimeisten vuosisatojen vamma länsimaisessa kristikunnassa on ollut uskomus, että Jeesuksen ylösnousemus ei tapahtunut ruumiillisesti vaan ainoastaan apostolien mielessä, ajatuksena. Jeesus ei siis oikeasti elä! Hän elää vain ajatuksissa! Se on hassu ajatus, kun huomioimme apostolien pelon Jeesuksen kuoleman yhteydessä ja yhtäkkiä tulleen rohkeuden. Jeesuksen ylösnousemus ja Pyhän Hengen voima toi apostolien elämään muutoksen.
Jos Jeesus ei olisi noussut kuolleista?
Jeesuksen ruumiillinen ylösnousemus on kristinuskon keskeinen totuus. Jos sitä ei olisi tapahtunut:
- Emme tietäisi, oliko Jeesus todella Jumalan poika.
- Syntejämme ei olisi annettu anteeksi.
- Jumalan viha pysyisi päällämme.
- Olisimme vääriä Jumalan todistajia.
- Emme tietäisi nousevatko kuolleet yleensäkään ylös.

Jeesus elää!
Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus todistaa hänet Jumalan pojaksi, hänen sovitustyönsä sai hyväksynnän, hän voitti kuoleman valtakunnan mahdin ja hän elää nyt. Hän tulee myös takaisin tuomisemaan elävät ja kuoilleet sekä avaamaan kansalleen tien uuteen ikuiseen valtakuntaan.
Jeesuksen ylösnousemuksella on valtavat seuraukset. Eräs niistä on lähetys- ja evankeliomistyö, johon Ylösnoussut lähettää meidät kulkien itse kanssamme. Juuri ylösnoussut Jeesus antoi evankeliumien lopussa olevat lähetyskäskyt eri paikoissa ja erilaisin painotuksin 40 vuorokauden aikana ennen taivaaseenastumistaan.
Evankeliumin julistus ei ole vain tiedon jakamista, informaatiota, vaan siihen kuuluu kutsu parannukseen ja muutokseen, transformaatioon. Tämä on mahdollista, koska julistamme elävää Kristusta.

Julistakaa ylösnousemusta ja Ylösnoussutta!
Olemme luterilaisessa kristikunnassa keskittyneet pääasiassa pitkäperjantain hyvään sanomaan. Mutta apostolien julistuksessa Jeesuksen kuoleman lisäksi ylösnousemuksella oli valtava painoarvo.
Toki Jeesuksen ristinkuolema on keskeinen osa Jumalan valmistamaa pelastusta. On hyvä perehtyä Jeesuksen kuoleman eri ulottuvuuksiin. Ja niitä onkin paljon.
Eilen ja tänään apostolien saarnoja lukiessani olen pohtinut, olemmeko keskittyneet yksipuolisesti liikaa Jeesuksen ristinkuoleman julistamiseen? Risti on apostolien Jeesus-julistuksen yksi tärkeä osa, toinen on Jeesuksen ylösnousemus. Kokemukseni mukaan sitä saarnataan vähemmän.
Olemmeko ylösnousemusjulistuksen laiminlyömisellä passivoittaneet kristikunnan ja ne, jotka eivät usko?
Suomessa varmaan kaikki ovat kuulleet sanoman Jeesuksen kuolemasta. Siitä kertoo lippumme ja ristit kaikkialla. Mutta moni ajattelee: ”Hyvä että kuoli – Entä sitten?”

Koska Jeesus elää, hänet on otettava vakavasti
Elävä Jeesus on otettava tosissaan. Kristinuskossa ei ole kyse vain joistain oppilauselmista tai jonkin elämäntavan hyväksymisestä, vaan suhteesta Häneen, jonka kautta maailmamme on luotu ja jota varten meidät kaikki on luotu!
”Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten” (Kol. 1:15-16).
Ylösnousemus tarkoittaa, että Jeesus elää, ja siksi jokaisen on otettava kantaa Häneen. Hän elää, tulee takaisin ja kerran jokainen asetetaan hänen eteensä vastuuseen elämästään.
Jumala tuli Jeesuksessa maailmaan, kuoli, nousi kuolleista ja etsii ystävyyttä kanssamme.
Ehkäpä uskomme ja julistuksemme painopistettä pitäisi vähän siirtää Jeesuksen kuolemasta ylösnousemukseen ja siihen valtavaan sanomaan, että Herra elää nyt.
Ylösnoussut Kristus oli ensimmäisten kristittyjen ilon ja uskon kohde. Rooman valtakunnassa kaikkien piti vannoa kuuliaisuutta keisarille ja todeta, että keisari on Herra (Kaiser kyrios). Kristityt julistivat, että Jeesus on Herra (Iesous Kyrios). Tämä haastoi yhteiskunnan ja uskomukset. Tähän todella uskottiin ja sen mukaan toimittiin.
Moni keisari yritti taistella ikuista Herraa ja Hänen seuraajiaan vastaan, mutta eivät pystyneet pysäyttämään Jeesus-vallankumousta.
Joku keisari lopulta sanoi: ”Sinä voitit, galilealainen!”

Jeesus on Herra!
Noihin kolmeen sanaan sisältyy valtava vallankumouksellinen sanoma.
- Koska Hän on Herra, elämäni suurin etuoikeus on uskoa häneen ja seurata Häntä!
- Koska Hän on Herra, hän kutsuu minua seuraamaan häntä kaikesta sydämestäni.
- Koska Hän on Herra, annan elämäni hänen palvelukseensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin hän minut johdattaa.
- Koska Hän on Herra, haluan kertoa hänestä, hänen persoonastaan, kärsimyksestään ja ylösnousemuksestaan.
- Koska Hän on Herra, haluan kutsua muitakin Hänen seuraajikseen.
- Koska Hän on Herra, odotan iloiten sitä päivää, että saan nähdä hänet ja polvistua hänen eteensä.
TÄTÄ TIETOA SAA JAKAA:
FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN
Olet ottanut esille tärkeän totuuden. Sana Rististä on on yleisesti tuttu sanoma ei uskoviĺlekin. Ylösnousemus on vähemmän kerrottu.