2024 Syyskuu – Ikuisen elämän vuoksi

Hyvä työtoverini,

Olen kirjeissäni kirjoittanut nuorten keskellä olevasta hengellisestä heräämisestä. Meidät vanhemmat on toppuuteltu siihen, että usko saa näkyä ja kuulua vain kirkkotiloissa.

Uusi sukupolvi tarvitsee uudet evankeliumin julistajat. Opiskelija- ja koululaislähetys, Mission Europe ja Perheniemen evankelinen opisto aloittavat nuorten evankelistojen koulutuksen. Matti Hernesaho, Anssi Savonen, minä, Juha Parkkinen ja Jussi Miettinen valmistelivat tätä Riihimäellä. On mahtavaa, että saamme elää ja tehdä työtä tällaisena aikana.

Miten minusta tulee evankelista

Ihania seurakuntavierailuja

Kuljin kuusi päivää itäisessä Suomessa. Matkasin Kristus yhdistää ry:n Esa Kososen kanssa. Kohtasin monia uusia ihmisiä, tutustuin joihinkin kappalaisiin ja kirkkoherroihin. Sovin uusia vierailuja. Ovet seurakuntiin ovat olleet auki. Kiitos Tohmajärven, Kiteen, Rääkkylän, Enonkosken ja Enon seurakunnat. Kiitos lähettäjäni, että lahjoillanne ja rukouksillanne mahdollistatte tämän työn. Kiitos Jumalalle hänen suuresta armostaan!

Rukouksen ja yhteyden päivä

Olin mukana ensimmäisessä Suomen kansallisessa Kristuspäivässä syksyllä 2008. Kyseessä on kristittyjen yhteyden ja rukouksen päivä. Vuonna 2008 Turun Kristuspäivässä oli myös Esa Kosonen. Hän alkoi järjestää Itä-Suomessa paikallisia Kristus-päiviä. Viime vuonna keskustelin Esan kanssa työn laajentamisesta. Olin mukana järjestämässä silloin Lappeenrannan Kristus-päivää. Ja nyt järjestämme yhdessä syyskuun lopulla Kouvolan / Kuusankosken Kristus-päivän ja ensi syksynä saman Lahdessa.

Kristus-päivässä kootaan yhden tai kahden päivän ajaksi alueen kristillisiä seurakuntia ja järjestöjä rukoilemaan yhdessä oman alueen ja kansamme puolesta. Tavoitteemme on herättää erilaiset ja eri ikäiset kristityt rukoilemaan yhdessä keskinäisen kunnioituksen ja rakkauden ilmapiirissä.

Mikä on Kristuspäivä?

Ihanaa arkea ja jotain uutta

Kaikkein säännöllisin työtehtäväni on nyt TV7:n televisio-ohjelmien teko. Ajan noin kolmen viikon välein Lahteentekemään Voimaa Sanasta -ohjelmia sekä eri puolille parin kuukauden välein Maailman tärkein tehtävä -ohjelmia. Nyt uusi ohjelmasarja on valmisteilla. Lisäksi olin uudessa yö-ohjelmassa, joka tuli suorana klo 01-05. Yöllä valvovien kanssa juttelimme ja rukoilimme. Tämä ohjelma on tärkeä! Olen nyt mukana tässä TV7:n Valona yösuorassa kerran kuukaudessa.

TV7 ohjelma Voimaa Sanasta
Voimaa Sanasta äänitykset Lahden kirkoissa. Tällä kertaa Nastolan kirkossa. Ohjelman tekijöitä kutsutaan myös Voimaveljiksi. Kuvassa Mika Tuovinen, Petri Välimäki ja Erkki Suhonen.

Saksassa innostumassa

Olin viikon Etelä-Saksan Kandernissa, jossa Mission Europe luotiin yli kolme vuosikymmentä sitten. Tapasin Markku ja Aulikki Happosta, jotka ovat asuneet tuolla jo yli 40 vuotta. He ovat olleet monien merkittävien missioiden takana kuten Se löytyi/Tässä elämä, Missio Leningrad, Missio Volga ja Missio Ural. Happoset olivat Kalevi Lehtisen läheisiä työtovereita. Kalevi ja Eine Lehtinen kertoivat lähettäjäpiirikirjeessään työnäystään evankelioimistyössä:

”Kun valmistauduimme päätoimiseen evankelioimistyöhön lähtöön, kirjoitimme kevättalvella 1987 paperille unelmiamme. Ne olivat niin huikeita ja mahdottomia, ettemme uskaltaneet niitä edes lähettäjäkirjeissämme julkaista, jottemme joutuisi hullun kirjoihin. Niihin kuuluivat mm. Seuraavat:

  1. Auttaa voittamaan miljoona ihmistä Kristukselle.
  2. Auttaa kouluttamaan satatuhatta kristittyä henkilökohtaiseen evankelioimistyöhön.
  3. Auttaa seurakuntien hengellisen elämän uudistumista, toiminnan suuntautumista evankelioimiseen ja kaikkien kristittyjen hengellisen pappeuden toteuttamista.
  4. Olla kipinänä sytyttämässä herätyksen tulia maailmassa.
  5. Tukea moninkertaistumisprosessia, näyn siirtymistä uusille sukupolville, rohkaista ja kouluttaa nuoria evankelistoja.

 Elämämme ja työmme avainsanoja ovat olleet Kristus-keskeisyys, varaukseton armo, rakkaus, herätyksen ikävä, Jumalan lasten välinen yhteys, kaikkien kristittyjen hengellinen pappeus ja suuri uskon näky siitä, että Jumalan valtakunta voittaa. Koemme Jeesuksen antaman lähetyskäskyn sitovan meitä, ja olemme halunneet sijoittaa elämämme sen tottelemiseen.”

 Tuollaiselta pohjalta syntyi Mission Europe. Lehtiset jatkoivat samassa lähettäjäkirjeessä:

 ”Toimintaamme varten on perustettu pieni yksikkö nimeltään Mission Europe.”

Saksassa järjestelin Mission Europen historiaan liittyviä materiaaleja. Keskustelin Happosten kanssa. Yhdessä totesimme, että haluaisimme vielä nähdä suuria asioita tapahtuvan. Uskon, että tämä on sinunkin toiveesi ja rukouksesi!

Evankeliumin julistamisen tarve on suuri, työntekijöitä on vähän ja jokaisella on oikeus kuulla evankeliumin kutsu ja vastaanottaa Jumalan antama taivaan kansalaisuus ja pelastus.

Juuri tämän vuoksi olen liikkeellä! Vieressä kuvattu Mission Europen perustamiseen liittyvä näky kuvaa pitkälle omankin elämäni tarkoitusta.

Suorassa rukousohjelmassa TV7:lla Paavo Järvinen, Simo Rautio, minä ja Jori Asikainen.

Edessä avoimia ovia

Olen illalla 22.9. keskustelemassa Radio Dein ja Radio Patmoksen Taivaan ja maan väliltä -ohjelmassa. Vietän neljä aamuyön tuntia TV7-katsojien kanssa 25.9. Puhun Kristus-päivässä 28.9. Kuusankoskella sekä Alfa-kurssilla 1.10. Turussa. Opetan Kansanlähetysopistolla Ryttylässä yhden päivän ensimmäisten ensimmäisten kristittyjen vaiheista 2.10. Puhun armosta Lahden miestenillassa 8.10 sekä Kouvolassa Amazing Race -illassa 20.10. Näiden lisäksi jatkuu päivittäinen johtamistyö, mediatyö, monet kohtaamiset erityisesti hengellisessä työssä olevien kanssa, tapahtumien suunnittelut sekä kirjoittaminen.

Rukoilethan kanssani

  • Pyydä syksyn töihin Jumalan johdatusta, viisautta ja voimaa sekä herätystä kansamme keskelle ja uusien lähettäjiä minulle.
  • Kiitä Jumalaa avoimista ovista ja mahdollisuuksista evankeliumin työssä sekä nykyisten lähettäjien uskollisuudesta!

Hei! Kiitos, että luit tänne asti. Tässä vanhat kirjeet ja lahjoitustiedot palvelutyöhöni.

Siunauksen toivotuksin, Mika

Hengellisen työn tukeminen

 

Yksi kommentti artikkeliin ”2024 Syyskuu – Ikuisen elämän vuoksi”

  1. Kiitos taas kerran huikeasta kirjeestäsi, joka on täynnä tapahtumia, toivoa ja tulevaisuutta .
    Voimia ja siunausta työllesi.

    Vastaa

Jätä kommentti