Hehkua ja heikkoutta – Kirjeeni 1/2026

Kandern 27.1.2026

Rakas lähettäjäni,      

Olen Mission Europen syntyseudulla Etelä-Saksan Kandernissa. 

Täällä Lehtiset ja Happoset kirjoittivat aikoinaan unelmistaan. Kalevi kertoo näystä, joka synnytti myös Mission Europen:

Tälle näylle Mission Europe on rakennettu. Ja tälle perustalle haluamme edelleen jäädä. Nyt ja tulevaisuudessa.

Väsy ja ilo

Motivaationi on korkealla, mutta joskus huomaan voimien vähyyden.

Enpä muista, milloin olin viimeksi niin poikki kuin viime viikon torstai-iltana. Olin opettanut viisi tuntia evankelioimisen ja lähetystyön teologiasta Kansanlähetysopiston 40 opiskelijalle. Ja sitten kun siihen yrittää antaa – ei vain informaatiota vaan itsensäkin – niin se vie voimia. (Ja sen jälkeen oli pitkä seurakuntamme lähetyksen työryhmän kokous.) 

Mutta täytyy sanoa, että rakastan työtäni. Ehkä siksi siihen heittäytyykin voimia kuluttavasti. 

Ja sitten pääsin seuraavana iltana opettamaan noin neljääkymmentä rippikoulun isoskurssilaista evankeliumin eteenpäin viemisestä. Voi että, mikä etuoikeus. Ja siihenkin yritin heittäytyä täysillä. 

Jokin sisimmissä syttyy aina tällaisissa tilanteissa. En tiedä, onko tätä hyvä myöntää, mutta tuntuu, että iän karttuessa osaan tehdä työtä paremmin ja persoonallisemmin. (Toivottavasti se ei ole vain oma kokemukseni ja luuloni.) Tässä uskaltaa tulla enemmän, siksi, kuka olen ja tuoda paremmin esille sen äänen, jota varten olen.

Jospa saisi tehdä mitä haluaa

Luin viikonloppuna kirjaa, jossa kirjoittajilta kysyttiin: “Mikä on parasta lauantaiaamussa?” Eräs vastasi: “Lauantaiaamuna saa tehdä ihan mitä haluaa.” Ymmärrettävä toive!

Ajattelin hymyillen: Minähän saan tehdä työkseni juuri sitä, mitä haluan. Mieleeni tuli Kalevi Lehtisen vastaus kysymykseen eläkkeelle jäämisestä. 

Sisäinen motivaatio

Motivaatio työhön nousee sisimmästä ja toki evankeliumista ja Jumalan rakkaudesta. Paavali kirjoitti, että ”Kristuksen rakkaus pakottaa meitä” kertomaan evankeliumia (2. Kor. 5:14).

Filosofi Esa Saarinen on sanonut: 

“Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle seitsemänvuotiaita.” 

Tuota sisäistä hehkua toivon itselleni ja sinulle. 

Tämä joukko hehkuu. Olen mukana Opiskelija- ja koululaislähetys OPKO:n työssä hallituksen puheenjohtajana. Meitä innostaa kasvava nuori työntekijäjoukko ja uudet paikkakunnat, joissa työ on alkanut.

Mille elän?

Varhaiskirkon teologi Irenaeus tiivisti asian näin: Gloria Dei vivens homo – Jumalan kirkkaus on elävä ihminen. Kun ihminen elää kutsumustaan todeksi, Jumalan kunnia tulee näkyviin.

Kutsumus ei kuitenkaan pysy samanlaisena koko elämää. Sen muoto muuttuu. Ydin säilyy, mutta ilmaisutapa syvenee ja kirkastuu. Omassa elämässäni kutsumus on ollut nuoresta asti sama: elää Jumalalle ja tuoda ihmisiä Jeesuksen yhteyteen. Mutta tavat ja paikat toteuttaa sitä elävät ja muuttuvat ajassa.

Olen ollut usein pettynyt itseeni ja kykyihini. Useammin kuin kerran hanskat ovat olleet menossa naulaan. Silti, juuri silloin, pohjalle on kuulunut tuttu kutsu: lähdetään taas eteenpäin.

Silloin vain lähdetään Kutsujan kanssa kohti uusia iloja ja pettymyksiä. 

Ehkä olet kysynyt: onko minusta enää mihinkään? Onko tehtäväni ohi? Monet kokevat olevansa liian heikkoja, liian rikkinäisiä tai vääränlaisia kutsumukseensa.

Usein juuri heikkoudet ja koettelemukset ovat Jumalan työvälineitä. Ne riisuvat turhasta ja tekevät meistä ihmisiä toisten rinnalle. Jos kutsumus menee päähän, hankaluudet pudottavat myös maan pinnalle

Näen itsessäni vanhenemisen ja haurastumisen, mutta sydämessäni palaa yhä sama kutsumuksen tuli. Tosin nyt eri tavoin kuin ennen.

Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. (2. Kor. 4:16)

Työssäni vahvistuvat valmentaminen, tukeminen, johtaminen, kokeneiden konkareiden kuunteleminen ja nuorempien sytyttäminen. Moni vanhempi työntekijä pohtii jaksamistaan ja moni nuori kokemattomuuttaan. Molemmat tarvitsevat rohkaisua. 

Varsinainen kutsumukseni ei ole vuosikymmenien aikana ja eri tehtävissä muuttunut. Haluan edelleen julistaa hyvää sanomaa Jeesuksesta.

Viime kirjeessäni kerroin kahdesta suuresta näystämme: Laajat kristittyjen yhteiset rukouskokoukset ja evankelioimiskokoukset.

Siis älä pelkää, kun jonkin muuttuu

Sinäkin muutut ja palvelet tehtävissäsi eri tavalla. Ehkä haluaisit asioiden olevan kuin ennen. Eilinen on mennyt, eikä nostalgiasta ole elämän strategiaksi. Mutta mennyt ei ole turhaa. Siellä on siemeniä, joista Jumala kasvattaa jotakin uutta.

Kun Jumala kutsuu, älä sano, ettet kelpaa tai osaa. Tai että olet vääränlainen. Jumala edelleen kutsuu meitä tehtäviin lähipiirissä tai kaukana, 

Nuoruutesi liekki saattoi olla räväkämpi ja näkyvämpi. Kypsyyden tuli palaa usein hiljaisemmin, mutta se kestää kauemmin ja valaisee laajemmin.

Kuljetaan matkaa yhdessä. Kiitos, että kuljet kanssani rukouksin, rohkaisulla ja taloudellisella tuella. Se merkitsee enemmän kuin osaan sanoa.

KIITÄ KANSSANI JUMALAA NÄISTÄ:

  • Mission Europen syntymisestä ja kasvusta. 
  • Työntekijöidemme lähettäjistä, jotka mahdollistavat palvelutyön.

RUKOILETHAN KANSSANI:

  • Jumalan johdatusta työtehtävissä. 
  • Alussa kuvatun näyn toteutumista.

Ole suuresti siunattu ja siunaukseksi 

* Lahjoitusmahdollisuudet työlle *

Jätä kommentti