Lähetystyö Euroopassa

Lähettäjäpiirikirje 10-11/2020

Kirjoitan säännöllisesti kirjeitä niille, jotka haluavat kuulla kuulumisiani, tietää työstäni, rukoilla ja/tai lahjoittaa varoja työhöni. Tällä kertaa kirjoitin pitkän kirjeen (12 sivua!), jossa kerroin lähettäjäpiirilleni tarkemmin uudesta työstäni Mission Europessa. Tässä muutamia otteita tästä kirjeestä. Jos haluat liittyä lähettäjäpiiriini, voit ottaa minun yhteyttä tai liittyä internetissä. Tässä alla nyt otteita kirjeestäni lähettäjilleni.

Uusi johtaja

Loka- ja marraskuu ovat olleet luopumista johtamistehtävistä. Kansanlähetyksen liittohallitus valitsi elokuussa Daniel Nummelan seuraajakseni Kansanlähetyksen johtajana. Lokakuun lopussa annoin johtamisen vastuun hänelle. Tuntuu oudolta yhdeksän vuoden jälkeen olla poissa johtoryhmän kokouksista ja muista neuvotteluista. Samalla on kiitollinen mieli siitä, että olen saanut johtaa järjestöä, ja siitäkin, että olen saanut antaa viestikapulan uudelle innokkaalle johtajalle. 

Aktiivisuutta

Edellisen kirjeen jälkeen olin puhujamatkoilla Sääksmäen Metsäkansan kirkossa, Tuusulan modernissa seurakuntatalossa, jonka auditorio yllätti hienoudellaan, Turun tuomiokirkossa sekä paikallisen Kansanlähetyksen illassa ja Joensuussa Kansanlähetyksen Raamattuillassa. Marraskuun lopulla osallistuin Kuopiossa Pohjois-Savon Kansanlähetyksen 50-vuotisjuhlaan. Tämä piirijärjestö on minulle tärkeä, sillä se oli ensimmäinen pidempi (tosin vain vuoden) työpaikka hengellisessä työssä. Tämä kaikki – sananjulistus ja ihmisten lähellä oleminen – on työtä, josta pidän kaikkein eniten. Ja tietysti erityisesti silloin kun olen voinut valmistella sanottavani kiireettömästi rukoillen. Tulevassa työssäni Mission Europessa haluan keskittyä enemmän sananjulistukseen. 

Ja vielä viimeisen kerran…

Hallintotyöskentely on tätä kirjoittaessa jäänyt taakse. Monessa tilanteessa tulee sanottua, että tämä oli nyt viimeinen kerta: Viimeinen johtoryhmän kokous, viimeinen kirkon lähetystyön toimikunnan kokous, viimeinen Suomen teologisen instituutin hallituksen kokous, jossa olen ollut puheenjohtajana. Nämä ja monet muut ovat olleet tärkeitä ja mielekkäitä tehtäviä. Mutta tuntuu ihan kivalta ajatella, että siellä ne toiset nyt suunnittelevat ja päättävät. Olen näistä valjaista vapaa ottamaan uusia tehtäviä.

Mikä on Mission Europe?

Siirryn 1.1.2021 Mission Europe -järjestön toiminnanjohtajaksi. Haluan kertoa sinulle lähettäjäni tästä järjestöstä, sillä moni ei ole kuullut siitä.

Suomesta lähti 1970-luvun alussa Kansanlähetyksen lähettejä Italiaan tavoittamaan italialaisia sekä maahanmuuttajatyöhön Englantiin ja Saksaan. Kansan Raamattuseura lähetti Eine ja Kalevi Lehtisen Saksaan tavoittamaan eurooppalaisia Campus Crusade for Christ -järjestön palvelukseen. Myöhemmin Lehtisen työtovereiksi lähtivät Aulikki ja Markku Happonen

Uusi vaihe Lehtisten elämässä alkoi Billy Grahamin Missio Helsinki -tapahtuman yhteydessä 1987. Graham sanoi, ettei teidän suomalaisten tarvitse pyytää evankelistoja ulkomailta sillä teillä on niitä omassakin maassanne, ja osoitti tulkkiaan Kalevi Lehtistä. Tästä alkoi missioiden sarja Suomessa ja muualla Euroopassa. Merkittävä hetki oli Missio Leningrad tasan kolmekymmentä vuotta sitten. Se oli ensimmäinen iso evankelioimiskokous Neuvostoliitossa. Iltaisin Leningradin Lenin-halliin saapui yli 20 000 ihmistä kuulemaan evankeliumia. Pian tämän jälkeen Lehtiset ja Happoset päättivät perustaa Mission Europe -järjestön voidakseen keskittyä täysin evankelioimistehtävään. Missioita järjestettiin Suomessa, Neuvostoliitossa ja Venäjällä sekä Virossa

Mission Europe on suomalaisten perustama väline evankeliumin julistamiseen ja seurakuntien palvelemiseen Euroopassa ja muualla. Työntekijämäärä on pidetty pienenä, ja järjestö ketteränä seurakuntien ja kirkkojen palvelijana. Tällä hetkellä työntekijätiimissä on neljä perhettä: Happoset, Niemeläiset, Puhakat ja Välimäet. Tähän joukkoon tulen mukaan toimintaa johtamaan. 

Mission Europen työn tavoite

Työn tavoite on johdattaa mahdollisimman monia Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen sekä paikallisen seurakunnan yhteyteen. Työtä tehdään tällä hetkellä kotimaan lisäksi Virossa, Venäjällä ja Israelissa. Virossa tuetaan erityisesti ev.lut. kirkon lähetyskeskusta ja nuorison evankelioimista. Ilkka Puhakka tekee raamatunopetusmatkoja muun muassa Tarton Paavalin seurakuntaan, jossa työskentelimme 1999-2004! Venäjällä tällä hetkellä tuemme Inkerin kirkon koulutusta. Etenkin Petri Välimäki on käynyt opettamassa sielunhoitoa, ja hänen sielunhoidon oppikirjansa julkaistaan pian venäjäksi. Israelissa Mission Europe tukee kristittyjen, juutalaisten ja arabien yhteiseloa Sarigim-järjestön yhteydessä. Järjestön päämaja on tällä hetkellä Saksan Kandernissa, jossa toiminnanjohtaja Markku Happonen asuu. 

Yhteistyön kuvioita tulevaisuudessa

Mission Europessa haluamme palvella kaikkia niitä kristittyjä, jotka voivat sitoutua apostoliseen uskontunnustukseen. Olemme valmiita tekemään yhteistyötä kaikkien järjestöjen, seurakuntien ja järjestöjen kanssa. Tavoitteena on tukea paikallisten kristittyjen työtä erityisesti evankelioimisen ja kristittyjen kouluttamisen avulla. 

Missio Europen tärkeä työmuoto kolmen vuosikymmenen ajan ovat olleet seurakuntatapahtumat. Jos olet kiinnostunut tällaisesta omalla paikkakunnallasi, ota yhteyttä seurakuntasi työntekijään, ja jos olette kiinnostuneita, voitte olla yhteydessä minuun. Haluamme palvella teitä evankeliumin julistamisessa.

Tulen myös iloiten seurakuntiin vierailevaksi puhujaksi erityisesti evankelioimiseen, lähetystyöhön, kristityn tehtävään ja Raamattuun liittyviin teemoihin. 

Yhteistyöni Kansanlähetyksen kanssa jatkuu myös. Olen lupautunut puhumaan Ryttylässä järjestettävässä Missioforum-tapahtumassa. Lisäksi lupauduin rippileirille vetäjäksi heinäkuussa 2021. Kyseessä on sportti- ja tanssiripari, joten toivottavasti saan sopivasti myös liikuntaa! Rukoilethan rippikoulun puolesta!

Suomessa on ollut vuosien varrella ollut monia IRR-TV:n koordinoimia mediamissio-tapahtumia. Kahden vuoden kuluttua syksyllä 2022 on suunnitteilla valtakunnallinen mediamissio, jonka aikana pyritään tavoittamaan jokainen suomalainen. Mission Europe ja minä haluamme olla mukana tässä tehtävässä palvelemassa seurakuntia ja kristittyjä omalta osaltamme. Iloitsen tästä suuresta näystä. Otathan Suomen evankelioimisen ja valtakunnallisen mediamission rukousaiheeksesi!

Mission Europe on kansainvälinen evankelioimisen toimija. Tulevaisuudessa tulemme vahvistamaan erityisesti työtä Virossa. Tämä on minulle tietysti hyvä uutinen, koska tunnen maan ja sen kristillisen kentän varsin hyvin. Haluamme tukea Viron ev.lut. kirkon lähetyskeskusta (EELK Misjonikeskus) heidän evankelioimistyössään ja seurakuntalaisten kouluttamisessa. Virossa on nousssut nuorten kristillisten vaikuttajien joukko, jota olemme tukeneet. Tuemme juuri nyt erityisesti Tallinnan Mustamäen ja Tarton Paavalin seurakuntia henkisellä ja hengellisellä tuella. Ensi kesänä tulee kuluneeksi 30 vuotta Kalevi Lehtisen ensimmäisestä missiotapahtumasta Virossa. Olin järjestämässä Missiota Tartossa vuonna 2004. Olemme tulevaisuudessakin mukana Viron evankelioimisessa ja seurakuntien tukemisessa. Virohan on yksi Euroopan vähiten kristillistä aluetta,  jota oman maan papit pitävät lähetyskenttänä. Olemme seurakuntien ja järjestöjen palveluksessa!

Missä Mission Europe toimii?

Mission Europe toimii kaikkialla, mihin kutsutaan, ja jossa on työmahdollisuus. Tällä hetkellä painopistealueita ovat Suomi, Viro, Venäjä sekä Israel. Tämän lisäksi Mission Europe toimii eri puolilla Eurooppaa ja maailmaa seurakuntien ja järjestöjen kutsujen perusteella.

Lähetystyö Euroopassa

Euroopassa evankeliumia on julistettu sukupolvien ajan, Raamattuja on käännetty, ja täältä on tehty vahvaa lähetystyötä. Seurakunnat ovat olleet elinvoimaisia. Nyt jotain on muuttumassa. Venäjällä oli Neuvostoliiton aikana vahva kristittyjen ja kirkkojen hävittämisprojekti. Onneksi siinä ei onnistuttu. Itä-Euroopan kirkot ovat kärsineet rautaesiripun alla. Länsi-Euroopassa monet kirkot on tyhjentänyt Raamatun yliluonnollisesta sanomasta riisuttu oppi. Eurooppalaisia kuvaa maallistuminen, nautinnonhalu ja välinpitämättömyys. Tämän keskellä idässä ja lännessä, etelässä ja pohjoisessa on niitä kristittyjä ja seurakuntia, jotka janoavat muutosta ja herätystä. 

Tämän lähetyskentän Jumala on antanut Mission Europen sydämelle. Haluamme rohkaista kirkkokuntia, seurakuntia ja kristittyjä heidän työssään. Kuljemme heidän rinnallaan.

Euroopan kirkot ovat erittäin vaikeassa lähetystyön ja evankelioimisen haasteessa. Haluamme tuoda kirkkokuntia, seurakuntia ja niiden johtajia yhteen toimimaan yhdessä maanosamme evankelioimiseksi. Emme halua antaa periksi emmekä vaipua valtavan haasteen edessä epätoivoon ja pessimismiin. Kutsumme kristittyjä rukoukseen, hengelliseen uudistukseen ja yhteiseen työhön että evankeliumi kaikuisi maassamme. Kutsumme kristittyjä antamaan yhteisen todistuksen Jeesuksesta Kristuksesta. Tiedämme, että Mission Europe pieni vaikuttaja, mutta haluamme tehdä osaltamme sen minkä voimme Jumalan valtakunnan hyväksi.


Tässä edellä oli joitakin nostoja tällä kertaa pitkästä kirjeestäni ystäväjoukolle. Jos sinua kiinostaa olla mukana Mission Europessa lähettäjänä, liity työntekijöiden lähettäjärenkaaseen. Sen voit tehdä Mission Europen kotisivulla.

Ole siunattu ja siunaukseksi!

Mika Tuovinen

Vastaa