Lähetystyön kirje tukijoille

Lähettäjäpiirikirje 12/2020

Kirjoitin joulun jälkeen viimeisen lyhyen lähettäjäpiirikirjeeni Kansanlähetyksen palveluksessa. Se oli kiitoskirje. Tässä otteita siitä.

Tämä on viimeinen kirjeeni Kansanlähetyksen lähetysjohtajana ja Kansanlähetyksen palveluksessa.   

Tämä polkuni alkoi nuorisosihteerin tehtävästä Kuopiossa 1993. Tie vei vuoden 1995 alussa Viroon ja välillä myös Saksaan. Vuonna 2010 palasin vaimon Annen ja lastemme kanssa kotimaahan. ”Vain muutamaksi vuodeksi”, ajattelin. Uudet lähetysmatkat olivat silloin mielessä, mutta Suomen työkutsut tulivat vahvasti kohti. Siihen kuului yhdeksän vuotta lähetysjärjestön johtajana. 

Olen kiitollinen käydystä tiestä, ja siitä, että olet ollut jossain vaiheessa siinä mukana. Nyt samankaltainen työ jatkuu 1.1.2021 alkaen suomalaisvetoisen Mission Europe -järjestön yhteydessä. Mission Europessa roolini on myös olla johtajana, mutta kyseessä on ketterä pieni tiimi, jossa tarpeellinen hallinto ei näyttele pääroolia. Tehtäväni evankeliumin julistajana ja Raamatun opettajana vahvistuu. Tulemme antamaa panoksemme seurakuntien vahvistamiseen, evankeliumin julistamiseen sekä kristittyjen yhteisen julistuksen ja palvelun edistämiseen.  

Jätin tämän kirjeen kirjoittamisen vuoden viimeiseen päivään. Haluan vielä työni päättyessä muistaa ja kiittää sinua. 

Toivotan sinulle paljon Jumalan siunausta ja onnellista uutta vuotta 2021! 


Olen nyt Mission Europen työntekijä. Työ evankelioimisen, lähetystyön, hengellisen uudistuksen ja herätyksen puolesta jatkuu. Tässäkin työssä minulla on lähettäjäpiiri, joka mahdollistaa työni. Tule tutustumaan Mission Europeen ja lähettäjäpiiriin liittymiseen: Mika Mission Europessa.

Vastaa