”Pohjimmiltaan on vain yksi evankelioimismenetelmä: Jeesuksesta Kristuksesta julistaminen, olipa se sitten julkista tai yksityistä. Tämä ei kylläkään ole oikeastaan evankelioimismenetelmä, vaan itse evankelioimisen olemus. Meillä on uskottu evankeliumi; meidän tehtävämme ei ole keskustella siitä vaan julistaa sitä.”
Näin totesi anglikaanipastori John Stott. Evankelioiminen on sekä yksityistä että julkista EVANKELIUMIN esittämistä. Evankeliumilla on sisältö, jonka apostoli Paavali tiivistää (1. Kor. 15:1-11)
- Jeesuksen Kristuksen kuolemaan,
- hautaamiseen,
- ylösnousemiseen,
- ilmestymiseen opetuslapsille.
Paavali liittää tähän vielä uskon, jolla tuo sanoma vastaanotetaan. Evankeliumin ja evankelioimisen sisältö on Jeesus Kristus.
Miten evankelioiminen tapahtuu? Evankeliumi on sanoin ilmaistava sanoma, joka tulee saattaa ihmisten pariin. Evankeliumin todistaja tarvitsee kahdenlaista yhteyttä: yhteyttä ihmisiin ja yhteyttä Jumalaan. Tämä on sekä evankelioimisen että lähetystyön onnistumisen edellytys.
1. Evankeliumin todistaja on yhteydessä ihmisiin
Kristityt vetäytyvät helposti omaan joukkoonsa. Esimerkiksi monet seurakuntatapahtumat, missiot ja evankelioimistapahtumat kariutuvat, koska kristityillä ei ole kontaktia ulkopuolisiin. John Stott kirjoittaa:
”Evankelioimiskampanjoita ja muita erityisyrityksiä arvostellaan usein siitä, etteivät ne tavoita ulkopuolisia. Ei ole oikein syyttää tästä evankelistaa. Ulkopuolisia ei tavoiteta siksi, ettei sisäpuolella olevilla ole riittävän elävää ja luottamuksellista yhteyttä ulkopuolella oleviin voidakseen tuoda heidät aktioon. Me kristityt irrottaudumme liiaksi ei-kristillisestä yhteiskunnasta. Meillä on taipumus linnoittautua oman mukavan seuramme suljettujen ovien taakse. Olemme kuin sotilaita, jotka ovat menettäneet kosketuksen viholliseen.”
Jeesus toimi toisin. Hän tuli taivaasta alas tavallisen kansan pariin. Hän vietti aikaa syntisten kanssa. Hän rakkautensa oli erityisen vaikuttavaa, ja tulee esille siinä, että vaikka hän kutsui syntisiä parannukseen, elämän muutokseen, he eivät torjuneet Jeesusta. Jeesus näytti viihtyvän heidän seurassa, ja he Jeesuksen seurassa. He olivat Jeesuksen ystäviä.
Fariseukset pyrkivät noudattamaan tarkoin Jumalan lakia. He välttivät publikaanien (miehittäjävaltion veronkerääjien), prostituoitujen, spitaalisten ja syntisten seuraa.
Jeesus toimi toisin. Ja meidänkin tulee olla enemmän Jeesuksen kuin fariseusten kaltaisia. Seurakunta, kristillinen yhteisö ja kristitty tulisi tuntea tästä: He ovat ”publikaanien ja syntisten ystäviä”. ”Tämä ottaa vastaan syntisiä.”
Jeesus kutsuu meidät ”maailman valoksi”, ”maan suolaksi” ja ”taikinan hapatukseksi”. Valo, suola ja hapate (hiiva) vaikuttaa ympärilleen. Niiden tarkoitus on olla vaikuttamassa, ei erillään. John Stott kirjoittaa:
”Ellei meillä ole elävää yhteyttä ihmisiin, se on oire vakavasta hengellisestä sairaudesta. Tiedän, että joskus kysymyksessä on ujous, joskus väärä käsitys pyhityksestä ja joskus ymmärrettävä pelko itsensäkin tahraamisesta tai itsekin harhaan joutumisesta. Mutta useimmiten se johtuu siitä, että todellinen, elävä henkilökohtainen yhteys ei-kristittyihin maksaa meille paljon ja me harvoin olemme halukkaita maksamaan hinnan. Se maksaa sekä itsekkyytemme että syntimme.”
Itsekkyyden vuoksi emme etsi ystävyyttä ei-kristittyihin. Vähän helpompaa on jakaa kutsuja hengelliseen kokoukseen. Ystävyys vaatii ajan antamista. John Stott kirjoittaa tästä näin:
”Tässä jälleen Jeesus Kristus on paras esimerkkimme. ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät”, hän vakuutti kahdesti (Joh. 17:18; 20:21). Tietenkin meidän maailmaan lähettämisemme tarkoitus on erilainen, kuin hänen tulonsa tarkoitus. Hänet lähetettiin lunastamaan, meidät lähetetään julistamaan hänen loppuunsuoritettua lunastustaan. Mutta eikö meidän maailmaan lähettämisemme tapa ole periaatteessa sama kuin hänen? ”Jeesuksen piti kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi” (Hebr 2:17). Hänelle se merkitsi tulemista lihaksi syntymässään ja tulemista synniksi ja kiroukseksi kuolemassaan. Hän tuli alas, alas, alas, samaistuakseen meihin hädässä oleviin. Jos näin on, emme voi pysyä välinpitämättöminä ihmisistä. Meidät on kutsuttu menemään maailmaan kuten hän tuli maailmaan, astumaan vapaasti ja täysipainoisesti ihmisten elämään, heidän suruihinsa ja epäilyksiinsä, heidän synteihinsä ja pelkoihinsa. Se maksaa paljon meidän itsekkyydellemme.”
Kun olemme lähellä ihmisiä, olemme heidän kanssaan avoimia. Läheltä toiset näkevät myös vaikeutemme, vajavaisuutemme ja syntimme. Päästämme toiset lähelle, jotta he oppivat tuntemaan meidät sellaisina kuin todella olemme. He oppivat myös tuntemaan, miksi itse tarvitsemme Jeesusta. Samalla kokemus on osoittanut, että juuri lähellä oleville voi olla kaikkein vaikeinta puhua Jeesuksesta ja uskosta.
2. Evankeliumin todistaja on suhteessa Jumalaan
Evankeliumin todistajalla tulee olla yhteys sekä ihmisiin että Jumalaan. Hänellä tulee olla uskon kautta Jeesukseen yhteys Jumalaan.
Uudessa testamentissa evankelioiminen näkyy kahdella henkilökohtaisella tavalla:
- sanansaattajan julistuksena ja
- todistajan lausuntona.
”Hänen täytyy olla ”silminnäkijä”. Siksi ”me todistamme, mitä olemme nähneet”; ”elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä”; ”sinä tulet olemaan hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä, sen todistaja, mitä olet nähnyt ja kuullut” (Joh 3:11; 1 Joh 1:2; Apt 22:15).”
”Tämä omakohtainen Kristus-kokemus on välttämätön monesta syystä. Ilman sitä olemme haluttomia puhumaan hänestä. Mikään ei sulje suutamme, sinetöi huuliamme ja sido kieltämme yhtä hyvin kuin hengellisen kokemuksemme kätketty köyhyys. Me emme todista siitä yksinkertaisesta syystä, ettei meillä ole mistä todistaa.”
Edelliset kommentit ovat Stottilta. Hän myös muistuttaa D.T. Nilesin evankelioimisen määritelmästä: Kerjäläinen kertoo toiselle, mistä saa leipää. Tämä määritelmä on vakuuttava, jos kerjäläinen voi osoittaa itse syöneensä: ”emme voi tarjota leipää vakuuttavasti toiselle, jos itse pysymme kerjäläisinä, joilla on kuihtuneet kädet.”
Kun väitämme uskon tuovan meille pelastuksen ja kerromme sillä olevan elämää muuttavan voiman, sen tulisi näkyä meistä itsestämme. Stott väittää:
”Suurin yksittäinen este evankeliumin leviämiselle nykyisin on kristillisen elämämme matala taso.”
Evankeliumin todistajan tulee huolehtia omasta uskonelämästään. Todistaja on Jumalan lähettiläs, ja tehtävässä lähettilään yhteys lähettäjäänsä on tärkeä. Evankeliumin julistamisessa on kyse yliluonnollisesta tehtävästä, jossa Pyhän Hengen tehtävä on avata ihmisten näkökyky ymmärtämään Jeesuksen merkitys. Me olemme tässä Jumalan työtovereita ja sanansaattajia.
Kristityn kaksi asuinpaikkaa: Maailmassa ja Kristuksessa
John Stott kirjoittaa evankeliumin todistajan kiusauksesta olla joko maailman keskellä niin, että Kristus unohtuu tai olla Kristuksessa niin, että menetämme kosketuksen maailmaan:
”Nämä kaksi evankelioimisen perusedellytystä täydentävät toisiaan: meillä tulee olla elävä yhteys sekä ihmisiin että Jumalaan. Jokainen kristitty tuntee tämän jännityksen. On kiusaus joko pitää yhteyttä maailmaan siinä määrin, että kadotamme Jumala-yhteytemme, tai niin kehittää Jumala-yhteyttämme, että menetämme kosketuksen maailmaan. Meidän tulee alituisesti muistuttaa itseämme siitä, että kristillinen kutsumuksemme on sekä olla Kristuksessa että elää maailmassa. Kristuksessa oleminen elämättä maailmassa merkitsee maailman hylkäämistä, niin että se tuhoutuu; maailmassa eläminen olematta Kristuksessa on itsemme tuhoamista. Ellemme pysy Kristuksessa, meillä ei ole mistä todistaa; ellemme elä maailmassa meillä ei ole kenelle todistaa. Siksi meidän täyty oppia elämään Raamatun mukaan niissä kahdessa asuinpaikassa, jotka Jumala on tarkoittanut omilleen, nimittäin maailmassa ja Kristuksessa. Ei vain toisessa ilman toista vaan molemmissa.”
Tämä kirjoitus perustuu John R.W. Stottin kirjaseen ”Evankeliumi eteenpäin”. Aiemmin kirjoitin samasta kirjasesta blogitekstin: Evankelioimisen ja lähetystyön kolme vaikutinta.
TÄTÄ SAA JAKAA
FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN