Moni kristitty pohtii tänään: olenko minä evankelista? Kysymys nousee sekä sydämen palosta että epävarmuudesta. Evankelistan kutsumus ei kuitenkaan ala nimikkeestä vaan evankeliumista eli siitä, että Jeesuksen hyvä sanoma on tullut ihmiselle niin todelliseksi, että sitä ei voi pitää vain itsellään. Evankelista on ihminen, jonka sydämelle on annettu toisten pelastus ja joka haluaa auttaa ihmisiä Kristuksen yhteyteen.
Evankelistan kutsumus on ennen kaikkea identiteetti: Jumalan antama pohjavire elämässä ja palvelussa. Se voi toteutua monenlaisissa tehtävissä, mutta sen ydin on sama: Kristuksesta kertominen ja ihmisten kutsuminen hänen yhteyteensä.
Mitä evankelistan kutsumus on?
Uudessa testamentissa evankelista on hyvän sanoman julistaja. Evankelistan sanoma on Jeesus Kristus. Hänen tehtävänsä on auttaa ihmisiä uskomaan Jeesukseen ja seuraamaan häntä.
Tämä kutsumus voi ilmetä monissa tehtävissä ja elämäntilanteissa: seurakunnassa, työelämässä, johtamisessa, opetuksessa tai arjen kohtaamisissa.
Evankelistan tehtävä ei ole vain julistaa, vaan myös kutsua. Apostolit eivät vain kertoneet Jeesuksesta, he kutsuivat parannukseen ja uskoon. Sama kuuluu nykyajan evankelistan kutsumukseen: evankeliumi tuodaan lähelle ihmistä niin, että hän voi vastata siihen.
Kuka on evankelista?
Evankelista ei ole tietty persoonallisuustyyppi eikä tietty toimintamalli. Evankelistoja on monenlaisia: puhujia, kirjoittajia, kohtaajia, sillanrakentajia, opettajia, kadulla puhuvia ja laulajia, puhujapöntön takana oleva, seurakunnan työntekijä, pappi, lapsi, nuori, vanha. Heitä yhdistää sama ydin: evankeliumi Kristuksesta ja halu välittää se toisille.
Evankelistan kutsumus näkyy eri tavoin riippuen luonteesta, tehtävistä ja elämänvaiheesta.
Siksi ei ole yhtä evankelistan mallia. Kukin on kutsuttu löytämään oma persoonallinen tapansa olla evankelista. Tämä oman persoonallisen tavan ja äänen löytäminen on tärkeää,
Evankelistasyndrooma – kun en uskalla kutsua itseäni evankelistaks
Moni kokee, ettei ole “oikeanlainen” evankelista. Suuret esikuvat voivat synnyttää tunteen, ettei oma elämä tai lahjat riitä. Myös minä olen kokenut tätä: olen puhunut Jeesuksesta, kutsunut ihmisiä hänen seuraansa ja opettanut evankelioimisesta, mutta silti sana evankelista on joskus tuntunut liian suurelta. Ajattelin, että vain sellaiset esikuvat kuin Billy Graham ja Kalevi Lehtinen voivat kutsua itseään evankelistoiksi.
Tämä on inhimillistä. Mutta olen ollut väärässä.
Kun vertaamme itseämme muihin, kadotamme kutsumuksen henkilökohtaisuuden. Jumala ei kutsu kopioita vaan ihmisiä. Evankelistan kutsumus ei ole jonkun toisen mallin jäljittelyä vaan oman paikan löytämistä Kristuksen sanoman palveluksessa.
Evankeliumi välittyy maailmaan aina ihmiseltä ihmiselle. Jumala ei lähetä pelkkää sanomaa vaan todistajia, joiden kautta hyvä uutinen Jeesuksesta tulee lähelle. Siksi evankelistan persoona ei ole sanoman este vaan sen kantaja.
Kun ihminen yrittää olla joku muu, syntyy etäisyys; kun hän puhuu omasta todellisuudestaan käsin, syntyy yhteys. Ihmiset eivät kaipaa vain sanoja vaan niiden takana olevan ihmisen. Siksi evankelista on kutsuttu olemaan läpinäkyvästi oma itsensä Jumalan käytössä.
Jumala ei kutsu roolia vaan ihmisen. Evankelistat ovat aina olleet erilaisia: rohkeita ja herkkiä, opettavia ja kokemuksellisia, julistavia ja kohtaavia. Heitä yhdistää evankeliumi, ei tyyli.
Kun evankelista löytää oman äänensä, kutsumus vapautuu vertailusta ja jäljittelystä. Hän saa olla evankelista omalla tavallaan juuri sillä persoonalla ja elämänhistorialla, jonka Jumala on hänelle antanut. Näin evankeliumi saa monia ääniä ja voi tavoittaa monenlaisia ihmisiä.
Evankelistan tehtävä
Evankelistan tehtävä voidaan kuvata monin tavoin. Hän on:
- armon sanoman välittäjä
- Kristukseen osoittava julistaja
- kutsun esittäjä
- seurakunnan rakentaja
- yhteyden ja sillan rakentaja
- lähetetty todistaja
Evankelista keskittyy evankeliumiin eli siihen, että Jumalan armo on tullut näkyväksi Jeesuksessa ja on kaikkien ulottuvilla. Hän haluaa, että mahdollisimman moni tulisi siitä osalliseksi.
Evankelista ei kohtaa vain uskosta osattomia, vaan hänellä on tärkeä tehtävä myös seurakunnan opettamisessa.
Sana evankelista esiintyy Uudessa testamentissa kolme kertaa.
Apostolien teoissa Filippusta kutsutaan evankelistaksi (Ap.t. 21:8). Hän oli yksi seitsemästä palvelutehtävään valitusta, mutta hänen palvelunsa laajeni voimakkaasti evankelioimiseen: hän julisti Kristusta Samariassa, johti etiopialaisen hoviherran uskoon ja liikkui paikkakunnalta toiselle evankeliumia julistaen. Filippuksessa näkyy evankelistan liikkuva ja ihmisiä tavoittava tehtävä: hän vie sanoman sinne, missä ihmiset ovat, ja auttaa heitä henkilökohtaiseen uskoon.
Efesolaiskirjeessä evankelistat mainitaan seurakunnalle annettuina palvelutehtävinä apostolien, profeettojen, paimenten ja opettajien rinnalla (Ef. 4:11). Tässä yhteydessä evankelista ei ole vain yksittäinen julistaja vaan Kristuksen ruumiille annettu lahja, jonka tehtävänä on rakentaa seurakuntaa ja varustaa pyhiä palvelutyöhön. Evankelistan palvelu suuntautuu sekä ulospäin että sisäänpäin: hän kutsuu uusia ihmisiä Kristuksen yhteyteen ja samalla herättää seurakuntaa elämään evankeliumista ja viemään sitä eteenpäin.
Toisessa Timoteuskirjeessä Paavali kehottaa Timoteusta: “tee evankelistan työ” (2. Tim. 4:5). Tässä sana ei ole nimike vaan tehtävä: evankeliumin julistaminen kuuluu myös seurakunnan johtajalle ja opettajalle. Tällainen Timoteus oli, hän oli alueen johtava työntekijä – kuin meidän aikamme piispa – ,jonka tuli asettaa seurakunnan johtajia tehtäväänsä. Evankelistan työ ei siis rajoitu tiettyyn virkaan, vaan se on Kristuksen sanoman välittämistä kaikissa palvelutehtävissä. Kohta osoittaa, että evankelistan kutsumus voi ilmetä monissa rooleissa: julistamisessa, opettamisessa, paimentamisessa ja henkilökohtaisessa todistuksessa.
Näissä kolmessa kohdassa piirtyy evankelistan kokonaiskuva: hän on liikkuva sanoman viejä, seurakunnalle annettu varustaja ja evankeliumin todistaja erilaisissa palvelutehtävissä. Evankelista vie Kristuksen sanoman ihmisille, kutsuu heitä uskoon ja auttaa seurakuntaa elämään evankeliumin lähettämänä yhteisönä.
Evankelistan sydän: rakkaus ihmisiin ja evankeliumiin
Evankelioimisen motiivi ei ole velvollisuus vaan rakkaus. Evankelista on kosketettu evankeliumista niin, että hän haluaa jakaa sen. Ihmisten hengellinen tilanne, Jumalan rakkaus ja Kristuksen pelastustyö synnyttävät sisäisen liikkeen: evankeliumi kuuluu eteenpäin.
Evankelista ei vie ihmisille ideologiaa vaan hyvää sanomaa: Jumala on tullut lähelle, synti on sovitettu ja yhteys Jumalaan on avoin.
Evankelista kutsuu uskoon
Evankelista Kalevi Lehtinen kyseli tätä kolme vuosikymmentä sitten lähettäjäpiirikirjeessään (4.4.1990). Suomessa elettiin missioiden aallossa, joissa Kalevi esitti aina kutsun lähteä Jeesuksen seuraan.
Miksi Jeesuksen seuraamiseen ja uskoon kutsuminen on tärkeää? Tässä alla Lehtisen pohdintaa vuosien takaa.
Miksi on tärkeää kutsua uskoon?
Evankelistan tehtävässä yksi osa on kutsun esittäminen Jeesuksen seuraajaksi. Sen voi tehdä monella tavalla. Tässä tärkeää on tilanteen ja oman persoonan huomioiminen sekä paikallisen tavan kunnioittaminen.
Evankelista Kalevi Lehtinen kirjoitti aikanaan tästä näin:
”Suomen reissulla parikin työntekijää esitti saman kysymyksen: ”Miksi ihmisiä pitää kutsua uskoon? Eikö pelkkä evankeliumi riitäkään?”
Niin, miksi ei Jeesus tyytynyt vain kertomaan taivaan valtakunnasta ja Jumalasta? Miksi hänen piti vielä haastaa ihmiset jättämään kaikki ja seuraamaan häntä?
Miksi ei Pietarille ollut kyllin se, että hän helluntaina julisti Jeesuksen ylösnousseeksi Messiaaksi? Miksi hänen oli kutsuttava parannukseen, kasteelle ja seurakuntaan?
Miksi Paavalille ei riittänyt se, että hän olisi vain opettanut löytämänsä valtavan armon salaisuuksia, vaan hänen oli kuljettava kaupungista kaupunkiin saarnaamassa pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen?
…
Ihmisen kutsuminen ja uskoon auttaminen on juuri se tekijä, joka erottaa toisistaan evankeliumista puhumisen ja evankeliumin julistamisen. Kristus ei ole kutsunut meitä vain puhumaan evankeliumista vaan julistamaan sitä, tuomaan ihmisiä pimeydestä valkeuteen, kuolemasta elämään ja saatanan vallasta Jumalan tykö.”
Näin Kalevi Lehtinen perusteli sitä, miksi hän kutsuu kuulijoitaan uskoon. Minusta kutsun esittäminen uskoon on tärkeää tänäänkin. Se auttaa kuulijoita tarttumaan julistettuun sanomaan ja Jeesukseen.
Tässä on myös teologisia kysymyksiä ihmisen tahdon vapaudesta. Ajattelen, ettei kukaan voi omasta voimastaan ja tahdostaan koskaan uskoa Jeesukseen. Syynä on synnin vaikutus meissä, joka on tehnyt meidät hengellisesti kuolleiksi (Ef. 2:1). Se oli näin Uuden testamentinkin aikana. Silti Jeesus ja apostolit kehottivat tulemaan uskoon. Uskon syntymisen prosessi on salaisuus. Se on Pyhän Hengen työtä julistetun evankeliumin kautta. Siksi evankelistan tulee aina kertoa evankeliumin mahtavasta sanomasta, joka herättää kuulijassa uskon.
Koska Jumalan sanan julistus herättää uskon, se tekee sitä myös silloin, kuin erityistä uskoontulo kutsua ei esitetä. Mutta kutsun esittämiselle on selvä raamatullinen malli ja se voi olla apuna uskon tien alkuvaiheessa.
Minulle oli tärkeää, että kuulin selkeän kutsun 13-vuotiaana evankelioimiskokouksessa. Olin varmaan aina ollut uskossa, mutta siinä halusin olla tietoisella tavalla Jeesuksen seuraaja. Monella on samankaltainen todistus siitä, miten kutsu parannukseen ja uskoon, muutti heidän elämänsä ja teki uskoista
Evankelistan kutsumus – Euroopan ja Suomen todellisuus
Suomi ja Eurooppa tarvitsevat evankeliumia. Moni elää vieraantuneena kristillisestä uskosta, ja kristillinen kieli, kertomukset ja perinne eivät enää ole yhteistä pohjaa kuten aiemmin. Yhä useampi kasvaa ilman kosketusta seurakuntaan, Raamattuun tai kristilliseen uskoon. Siksi evankelioiminen ei voi rakentua oletukselle, että ihmiset jo tuntevat evankeliumin sisällön. Se on tuotava uudelleen lähelle, ymmärrettävästi ja henkilökohtaisesti.
Tämä muuttaa evankelioimisen luonnetta. Tarvitaan uusia tapoja kohdata, kuunnella ja kulkea rinnalla. Evankeliumi etenee usein suhteiden, luottamuksen ja todellisen kohtaamisen kautta. Ihmiset eivät tule uskoon vain kuulemalla opetusta, vaan kohdatessaan Kristuksen todistajissa ja yhteisöissä hyväksyntää ja rakkautta. Siksi evankelioiminen tänään on sekä sanallista että relationaalista: evankeliumi kerrotaan, mutta myös eletään todeksi.
Evankelista toimii risteyskohdissa. Hän liikkuu seurakunnan ja etääntyneen maailman välissä, kristillisen yhteisön ja etsivien ihmisten kohtaamispinnoilla. Hän auttaa kristittyjä näkemään tehtävänsä ja rohkaisee heitä todistamaan uskosta arjessa. Samalla hän auttaa etsiviä ihmisiä lähestymään Kristusta, ylittämään ennakkoluuloja ja löytämään tien uskon yhteyteen. Evankelista on sillanrakentaja: hän tekee evankeliumista saavutettavaa siellä, missä se ei enää ole itsestään selvää.
Evankelioiminen ei kuitenkaan ole vain yksittäisten evankelistojen tehtävä, vaan koko seurakunnan yhteinen kutsu.
Uudessa testamentissa evankelista ei tee työtään seurakunnan puolesta, vaan seurakunnan kanssa ja sitä varten.
Evankelista herättää, varustaa ja suuntaa yhteisöä sen perustehtävään: Kristuksen tuntemisen tekemiseen tunnetuksi. Kun seurakunta elää evankeliumista, evankelioiminen tulee luonnolliseksi, ei kampanjaksi, vaan elämäntavaksi.
Euroopan ja Suomen todellisuudessa evankelioiminen tarvitsee sekä uusia aloitteita että vanhan ytimen kirkastamista. Evankeliumi ei muutu, mutta sen esittämisen tavat, yhteydet ja kielenkäyttö voivat muuttua.
Evankelistan kutsumus on nyt Suomessa ja Euroopassa erityisen ajankohtainen: hän pitää esillä Kristuksen pelastavaa sanomaa, auttaa seurakuntaa suuntautumaan ulospäin ja kantaa sydämellään niitä, joille evankeliumi ei vielä ole tullut omaksi.
Persoona ja sanoma – löydä oma tapasi
Evankelistan ei tule kätkeä persoonaansa eikä sanomaansa. Jumala käyttää ihmisiä sellaisina kuin he ovat. Siksi kutsumus toteutuu eri tavoin: puheessa, kirjoittamisessa, keskustelussa, johtamisessa, kohtaamisissa tai rukouksessa.
Raamatun Daavid-kuva on puhunut minulle: Saul halusi pukea hänet omiin raskaisiin sotavarusteisiinsa, mutta Daavid ei voinut toimia niissä. Hän lähti taisteluun omilla välineillään: lingolla ja viidellä kivellä. Niillä hän voitti Goljatin.
Evankelistan tulee löytää omat “välineensä”: se tapa, jolla hänelle annettu kutsumus toteutuu luontevasti ja aidosti.
Hehkua ja haurautta – evankelistan sisäinen todellisuus
Evankelistan elämässä on usein sekä paloa että haavoittuvuutta. Kutsu on suuri, mutta ihminen on rajallinen. Riittämättömyys, yksinäisyys tai epävarmuus kulkevat mukana. Silti kutsumus pysyy vaikeinakin hetkinä, joita evankelistalle tulee. Evankeliumi on suurempi kuin julistajansa.
Evankelistan työ ei perustu hänen vahvuuteensa vaan sanoman voimaan. Tehtävässä ei ole kysymys meistä ja meidän hyvyydestämme vaan siitä evankeliumista, joka meille on annettu kerrottavaksi.
Siksi myös silloin kun evankelista kokee heikkoutta ja huonoutta, hänen tehtävänsä on pitää esillä Jeesusta Kristusta ja evankeliumia.
Mikä ero on kokeneella ja uudella evankelistalla? Kokenut on kompastellut kauemmin.
Silti hän jatkaa tehtävässään, sillä kutsu on suurempi kuin hänen kokemuksensa.
Evankelistan kutsumus
Evankelistoja tarvitaan. Moni luopuu kutsumuksesta, koska ajattelee ettei ole siihen sopiva. Toiset yrittävät olla jonkun toisen kaltaisia. Jumala kuitenkin kutsuu ihmisen sellaisena kuin hän on. Ja Jumala tuntee ja tietää, millaisia me olemme. Silti hän kutsuu työhönsä.
Jos sydämessäsi on halu, että ihmiset löytäisivät Jeesuksen, ja tunnet kutsun kertoa hänestä, älä väheksy sitä. Jumala tietää, millaisen hän kutsui. Ole rohkea kutsumuksessasi.
Paavali kehottaa meitäkin: “ …tee evankelistan työ ” (2. Tim. 4:5).
Olenko evankelista?
Moni kysyy: olenko evankelista? Kysymyksen taustalla on usein halu olla uskollinen kutsulle, mutta myös epävarmuus omasta kutsumuksesta.
Todistajan ja evankelistan välinen raja ei Uudessa testamentissa ole tarkasti piirretty, eikä sen tarvitsekaan olla. Kaikki kristityt on kutsuttu todistamaan Kristuksesta, mutta joidenkin elämässä tämä saa erityisen painon, ilon ja aloitteellisuuden. Juuri silloin puhutaan evankelistan kutsumuksesta.
Kyse ei ole ensisijaisesti nimikkeestä vaan sydämen suunnasta: jos koet, että evankeliumi on sinulle annettu ja haluat auttaa toisia sen yhteyteen, olet jo liikkeellä evankelistan tiellä. Kutsumus selkiytyy usein vasta kulkiessa, ei ennen sitä.
Siksi kysymys “olenko evankelista” voi saada rinnalleen vapauttavamman kysymyksen: annanko Jumalan käyttää minua evankeliumin todistajana? Siinä tilassa todistaja ja evankelista saavat kasvaa samassa ihmisessä ilman pakkoa määritellä itseään liian varhain.
Tärkeää ei siis ole tieto siitä, olenko evankelista vai en, vaan Jeesuksesta Kristuksesta kertominen ja toisten kutsuminen uskoon.
Suosittelen kaikkia evankelistoja ja evankelistan kutsumusta pohtivia osallistumaan vuosittaisille Evankelistojen yhteyspäiville, jossa voi tavata toisia samaa tietä kulkevia.
Lue lisää evankelistan kutsumuksesta
Olen kirjoittanut tänne blogiini evankelistan kutsumuksesta. Se on minulle tärkeä teema. Jo nuorena koin kutsua juuri siihen tehtävään. Tie evankelistana ja evankelistaksi ei ole ollut helppo, mutta se on aina ollut kantava kutsumus toimiessani nuorisotyössä, lähetystyössä ja järjestöjen johtajana.
Sydämessäni on evankelistan kutsumus ja evankelistojen rohkaiseminen. Meidän työmme Mission Europessa – jonka johtajana ja julistajana toimin – on juuri evankelioimiseen keskittyvää.
Tiedän omasta kokemuksestani ja evankelistojen suruja kuunnellessani, että kutsumus ei ole pelkkää iloa ja riemua. Mutta evankelistan kutsumus on valtavan hieno kutsumus.
On tärkeää ymmärtää, että sama evankelistan kutsumus tulee eri tavoin esiin eri henkilöillä. Jotkut ovat kutsuttu julistamaan suurille joukoille, jotkut muutamalle tai yhdelle. Joillakin on jokin tietty maantieteellinen, ikään tai ihmisryhmään suuntautuva kutsumus. Joku toimii nettievankelistana, toinen katuevankelistana.
Evankelistan tulee löytää oma persoonallinen kutsumuksensa ja tapansa. Se löytyy usein ajan kanssa työtä tehden. Joku saavat siitä palkkansa, joku tekee leipätyökseen muuta. Kaikkien tehtävä on kertoa hyvää uutista Jeesuksesta Kristuksesta ja uudesta elämästä hänen yhteydessään.
- Evankelista – älä kätke sanomaasi äläkä persoonaasi
- Evankelistasyndrooma – kun en uskaltanut kutsua itseäni evankelistaksi
- Mitä tekee evankelistan – oratio, meditatio, tentatio
- Tee evankelistan työ
- Evankelioimisen viisi motiivia
- Hyvän sanoman palveluksessa
- Ajatuksia evankelistan tehtävästä
- Hehkua ja haurautta
- Tää on mun juttu! Puhe evankelistojen yhteyspäivillä evankelistan tehtävästä ja vaikeuksista.
Voit kertoa kommentissa omasta evankelioimistehtävästäsi ja evankelistan kutsumuksen pohdinnasta?
Ole siunattu kutsumuksessasi!
Mika Tuovinen
Kirjoittaja on luterilaisen kirkon pappi, Mission Europe Finland -järjestön johtaja ja evankelista.
TÄTÄ SAA JAKAA
FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN