Näkökulmia kristinuskon tulevaisuuteen Euroopassa

Kristinuskoa pidetään eurooppalaisten uskontona. Kuitenkin kristinusko laajeni Eurooppaan evankeliumin julistamisen ja lähetystyön kautta. Apostolien teot mainitsee ensimmäisen Euroopassa kääntyneen nimeltä. Hän oli Lyydia. Kyseessä oli Filippin kaupungissa toimiva liikenainen, joka oli kotoisin nykyisen Turkin alueelta (Ap.t. 16:14-15). Kristinuskosta tuli koko Euroopassa vaikuttava usko vuoteen 1300 mennessä. 

Nykyään kristinuskon vaikutus eurooppalaisten arjesta on katoamassa ja yhä harvempi kuuluu kristillisiin kirkkoihin. Monissa maissa muutos on ollut raju. Tässä joitakin katsauksia kirkkohistorian emeritusprofessori Jouko Talosen luennosta.

Iso-Britannia

Ison Britannian väestöstä vuonna 1850 puolet kansasta osallistui jumalanpalveluksiin.  Jouko Talonen kuvaa kehitystä näin:

”Tutkimusten mukaan vielä noin 1850 puolet kansasta osallistui maassa jumalanpalveluksiin. Sata vuotta sitten lähes jokainen lapsi kastettiin. Kirkkojen asema heikkeni sotien välisenä aikana 1900-luvulla, mutta juuri toisen maailmansodan jälkeen oli havaittavissa jopa uutta uskonnon paluuta vuosina 1946–1958 kunnes niin sanottu ”pitkä kuusikymmenluku” (1958–1972) merkitsi tässä suhteessa varsin ratkaisevaa murrosta. Vuonna 1990 kastettiin enää vajaat 28 % lapsista valtionkirkon, siis anglikaanisen kirkon jäseniksi. Vuosien 1969–2002 aikana peräti 1500 kirkkoa suljettiin. Kun vielä 1983 anglikaaneina piti itseään noin 45 % väestöstä, oli vastaava prosenttiluku enää 14 vuonna 2018. Samana vuonna toteutettu British Social Attitudes -kyselyn mukaan vain kaksi prosenttia nuorista aikuisista piti itseään anglikaanisen kirkon jäseninä.”

Skotlanti

Skotlannin asukasluku on noin 5,5 miljoonaa. Jouko Talonen kertoo Skotlannin presbyteerikirkon tilanteesta näin:

”Skotlannin presbyteerikirkko on viime vuosikymmeninä ollut varsinainen kirkollisen romahduksen laboratorio. Sillä oli 1,3 miljoonaa jäsentä 1960, mutta vuonna 2000 enää vähän yli 600 000. Vuonna 2013 toteutetun kyselyn mukaan 18–34-vuotiaista miehistä oli uskonnottomia 55 %, naisista peräti 60 %. ”

Vuonna 2013 tämän Skotlannin perinteikkään kirkkokunnan jäsenmäärä oli 259 200.

Saksa

Saksan kristillisestä kehityksestä Talonen kirjoittaa:

”Saksassa kirkoista eroamisen aalto on kiihtynyt 1960-luvulta lähtien ja vahvistunut entisestään 1980-luvulta alkaen. Itse asiassa voi todeta, että Saksojen yhdistämien 1990 vauhditti kirkkojen jäsenmäärän heikkenemistä. Erityisen selvästi tämä näkyy maan itäisessä osassa, entisen DDR:n alueella, jossa kommunistisen hallinnon uskonnonvastainen taistelu näyttää pitkässä juoksussa kantavan hedelmää.

Vuonna 1949 kuului Itä-Saksan väestöstä maan kirkkoihin 90 % asukkaista. Vuonna 2017 Saksan itäisen osan väestöstä 22 % kuului pääkirkkoihin. Berliini on vahvasti uskonnottomien suurkaupunki. Läntisessä Saksassa kirkot ovat toki säilyttäneet asemansa paremmin. Kehitys on kuitenkin 1990 yhdistyneen Saksan läntisissä osissa ollut samansuuntaista. Vuonna 2017 maan läntisessä osassa evankeliseen ja katoliseen kirkkoon kuului 63 % väestöstä. Vuonna 2019 koko Saksassa katolilaisia oli 22.6 miljoonaa ihmistä, evankeliseen kirkkoon kuuluvia 20.7 miljoonaa. Kirkkoon kuulumattomia (tunnustuksettomia) oli taas 32.3 miljoonaa.”

Pohjoismaat

Talonen käsittelee myös Pohjoismaiden tilannetta 2020-luvulla. 

”Seuraavat prosenttiluvut osoittavat, miten paljon kunkin valtion väestöstä kuului 2020-luvun alussa kunkin maan valtakirkkoon, siis evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tanskassa valtionkirkon jäseniä oli 72 % väkiluvusta (2023), Norjassa 68 % (2021), Suomessa 65 % (2022), Islannissa 59 % (2023) ja Ruotsissa 53 % (2022). Näistä luvuista on syytä tehdä pari erityishuomiota. Ruotsissa kirkon alasajo on ollut hätkähdyttävää. Vanhaan valtionkirkkoon kuului vielä vuonna 1972 noin 95 % kansasta – mukana oli tosin myös kastamattomia jäseniä. Kirkon osuus väestöstä oli yli 90 % vielä vuoteen 1988 tultaessa. Kehitys on toki ollut Suomessakin pitkälle samansuuntaista. Toisaalta on pantava merkille se, että Tanskaan valtiollisesti kuuluvat Färsaaret liittyvät maassa vahvan uskonnollisuuden alueisiin. Grönlannin kulttuuris-yhteisölliselle perinteelle on tyypillistä myös voimakas luterilaiseen kirkkoon sitoutuminen, joka näkyy siinä, että 2019 alueen asukkaista oli 94 % luterilaisen kirkon jäseniä.”

Itä-Eurooppa

Kommunismin romahdettua itäisessä Euroopassa 1980- ja 1990-luvun vaihteessa toi arvotyhjiön. Jossain maissa tähän liittyi voimakasta vetoa aiemmin torjuttuun kristinuskoon. Näin oli myös Virossa, jossa työskentelin vuodesta 1995 alkaen usean vuoden ajan. Nyt Viro kuuluu maallistuneimpien maiden joukkoon. Mutta joissakin Itä-Euroopan maissa kristinuskon asema on edelleen vahva. 

Talonen kirjoittaa Itä-Euroopan tilanteesta kommunismin ajan jälkeen:

”Niinpä nyt kolmen vuosikymmenen perspektiivistä voimme todeta, että juuri itäisessä Euroopassa ovat toisaalta sekä Euroopan uskonnollisimmat että vähiten uskonnolliset maat. 

Toisessa päässä ovat erityisesti Viro ja Tšekin tasavalta, joita voi pitää monessa suhteessa ateistisina maina. Kuvaavaa on, että Tšekin vanha kansallinen kirkko, hussilainen kirkko menetti 1990-luvulla 44 % jäsenistään. Toisessa päässä ovat Puola ja Slovakia, joissa katolisen kirkon vaikutus on jatkunut poikkeuksellisen vahvana. Myös ortodoksisen kirkon asema itäisessä Euroopassa on säilynyt monin paikoin vankkana.”

Voiko Euroopassa tapahtua hengellinen muutos?

Tällä hetkellä Euroopan kirkot menettävät jäseniään ja kansankirkot muuttuvat vähemmistökirkoiksi. Ihmisten uskonnollinen etsintä on säilynyt, mutta vastauksia ei etsitä useinkaan suurista kirkoista eikä edes kristinuskosta, vaan henkisyyden ja uususkontojen parista.

 Talonen mainitsee kolme tekijää, jotka kertovat, että kristinusko ei ole Euroopassa hengenvaarassa.

  1. Moni etsii yksilöllistä tapaa uskoa ilman sitoutumista kirkkoon. 
  2. Euroopassa on vahvoja ”raamattuvyöhykkeitä”, jossa konservatiivisella herätyskristillisyydellä on vahva vaikutus.
  3. Kristinuskoa vahvistaa maahanmuuttajien toiminta. He perustavat uusia etnisiä seurakuntia ja ovat aktiivisia kirkossakävijöitä ja kristittyjä arjessa.

Talosen mukaan yhteiskunnallisen tilanteen järkkyminen voi synnyttää myös hengellistä herätystä. Kirkon historiassa on tästä esimerkkejä. Talonen kuvaa tätä näin:

”Uskova ihminen puhuu tässä yhteydessä Jumalan yllätyksestä, joka muuttaa vallitsevan paradigman.”

Hengellistä uudistusta tai herätystä ei tehdä. Ne ovat Jumalan lahjoja. Monia herätyksiä on edeltänyt kristittyjen rukous ja herätyksissä evankeliumin julistus on ollut keskeinen asia. Mission Europessa teemme työtä uskoen Jumalan mahdollisuuksiin ja tahtoon pelastaa monia ja uudistaa seurakuntia, kirkkokuntia ja kansoja.


Tämä kirjoitus perustuu professori Jouko Talosen artikkeliin Vartija-lehdessä. Kyseisen lehden artikkeli perustuu Talosen jäähyväisluentoon Helsingin yliopistolla 15.10.2021.

TÄTÄ TIETOA SAA JAKAA:

FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN

Jätä kommentti