Muutaman päivän päästä olen ollut kolme vuotta Kansanlähetyksen johtajana. Tähän aikaan on mahtunut verta, hikeä ja kyyneleitä.
Raamattu, herätys ja lähetys
On hienoa olla yhteisössä, jolla on suuri näky: evankelioikaa kansa evankelioimaan kansoja. Tämän työn kolme avainsanaa – Raamattu, herätys ja lähetys – saavat minut aina innostumaan. Jumala on puhunut ja puhuu Raamatussa. Teemme työtä, jotta ihmiset tulevat herätykseen ja uskoon. Kaikki tähtää lähetykseen, jotta mahdollisimman moni voisi kuulla pelastajasta.
Entä veri, hiki ja kyyneleet? Jostain syystä osaksemme on tullut marttyyrikruunua kantavia työntekijöitä. Kesällä Seija ja Kaija siirtyivät Barendsenien seuraan. Hikeä on ollut kun olemme käyneet yt-neuvotteluja, etsineet säästökohteita ja uusia lahjoittajia. Olen osallistunut varainhankinnan kehittämiseen. Juuri äsken lähti lähetysjohtajan ensimmäinen ystäväkirje omille tukijoukoille. Minäkin tarvitsen tukea ja esirukousta. Siksi kokoan nyt rengasta! Hikeä tuo myös hallinnon ja sananjulistajan tehtävän yhdistäminen.
Kutsumusta toteuttaen eteenpäin
Surua ja kyyneleitä kolmen vuoden aikana on tuonut joidenkin pahantahtoinen suhtautuminen työhömme. Ihmettelen, miksi jotkut näkevät vaivaa Kansanlähetyksen ja monien muiden järjestöjen työn estämiseksi. Mutta nahka parkkiintuu, sydän toivottavasti ei koskaan. Karavaani kulkee. Eteenpäin mennään ja toteutetaan sitä kutsumusta, minkä Jumala on meille antanut sielujen pelastamiseksi ja lähimmäisten avuksi. Toimimme yhdessä niiden kanssa, jotka haluavat toteuttaa Kristuksen lähetyskäskyä. Tärkeintä lopulta on se, mitä Jumala meistä sanoo.
Työssä on paljon iloa! Kotimaassa Donkkis Big Night–lapsityö on nousussa. Aloitamme julistajakoulutuksen15-40 –vuotiaille puhujille. Miksi myös nuoret pääsevät mukaan? Suuri osa työntekijöistämme oli palavia puhujia jo teini-ikäisinä. Jumala on aina kutsunut nuoria työhönsä.
Tämän kirjoittamisiltana sain viestin Etiopiasta. Työntekijämme näkivät paljon vaivaa, että maailman suurimman luterilaisen kirkon Mekane Yesus -seminaari saisi valtion hyväksynnän johtamisen maisteritutkintoon. Tänään se tuli! Nyt on juhlan aikaa. Lisäksi kolmen vuoden aikana olemme rakentaneet kirkon Japaniin ja rakenteilla on kirkko Siperian Karatusaan. Eri puolilla maailmaa moni on kuullut evankeliumin ja kastettu. Uskovista on huolehdittu. Työntekijämme tekevät hyvää työtä.
Moni on suuressa mukana
Kolmen vuoden aikana olen hämmästellyt monen seurakunnan ja Jumalan kansan uskollista tukea, joka tekee tämän mahdolliseksi. Tämä joukko rukoilee, näkee vaivaa ja puhuu työn puolesta sekä tukee suurta tehtävää varoillaan. Tämä onkin unelmani Kansanlähetyksestä. Laajan Jumalan kansan vapaa liikehdintä, missä Raamatusta, herätyksestä ja lähetyksestä syttyneet toimivat Jumalan valtakunnan hyväksi. Rohkeasti eteenpäin!
Julkaistu Uusi Tie -lehdessä lokakuussa 2014. Väliotsikot lisätty tähän blogikirjoitukseen.Kirjoitan kirkon kotimaiseen ja kansainväliseen työhön liittyen sähköpostikirjettä. Voit liittyä ilmaisen kirjeen saajien joukkoon tästä. Kirje ei velvoita sinua mihinkään, mutta toivon, että se toisi sinulle iloa arjen keskelle ja avaisi uusia näkymiä Jumalan valtakuntaan.
Terveisin,
Mika Tuovinen
lähetysjohtaja
Suomen Ev.lut. Kansanlähetys