”Tulkoon sinun valtakuntasi” – Helmiä noin 500 vuoden takaa

Isä meidän -rukous on rukouksen aarreaitta kristityille. Martti Luther Katekismuksissaan (Iso Katekismus ja Vähä Katekismus) selittää rukousta.

Tässä muutamia helmiä Lutherin selityksestä ”Tulkoon sinun valtakuntasi” -rukoukseen Isossa Katekismuksessa (alleviivaukset minun):

”Mitä sitten tarkoittaa Jumalan valtakunta? Se tarkoittaa juuri sitä, mistä kuulimme edellä, kun puhuimme uskosta. Jumala on lähettänyt maailmaan Poikansa, Kristuksen, meidän Herramme, lunastamaan meidät vapaaksi Perkeleen vallasta jaliittämään meidät yhteyteensä sekä hallitsemaan meitä vanhurskauden, elämän ja autuuden kuninkaana. Näin hän torjuu syntiä, kuolemaa ja pahaa omaatuntoa. Sitä varten hän on antanut myös Pyhän Henkensä, joka tuo tämän meille hänen pyhän sanansa välityksellä sekä valaisee ja voimallaan vahvistaa meitä uskossa. Siksi me pyydämme tässä rukouksen kohdassa ensiksikin sitä, että kaikki tuo vahvistuisi meidän keskuudessamme ja että hänen nimeään ylistettäisiin käyttämällä Jumalan pyhää sanaa ja elämällä kristillisesti.”

”Pyydämme tätä siinä tarkoituksessa, että me sen omaksemme saatuamme myös joka päivä siinä pysyisimme ja kasvaisimme ja että Jumalan valtakunta menestyisi ja saisi suosiota ja kannatusta myös muiden ihmisten keskuudessa. Näin se vastustamattomasti etenisi kaikkialle maailmaan ja monet ihmiset pääsisivät Pyhän Hengen vetäminä armon valtakuntaan ja osallisiksi lunastuksesta, niin että me kaikki yhdessä voisimme ikuisesti pysyä valtakunnassa, joka on nyt saanut alkunsa”

”Jumalan valtakunta näet tulee luoksemme kahdella tavalla. Ensiksi se toteutuu täällä ajassa sanan ja uskon välityksellä. Toiseksi se toteutuu ikuisesti Kristuksen ilmestyessä tuomiolla.

”Tämä kaikki voidaan lausua varsin vähin sanoin: ”Rakas Isä. Pyydämme sinua ensiksikin: näytä meille sanasi todeksi niin, että evankeliumi oikein saarnattaisiin kaikkialla maailmassa. Toiseksi pyydämme, että se otettaisiin uskossa vastaan ja että se vaikuttaisi ja eläisi meissä. Näin sana ja Pyhän Hengen voima toisivat keskuuteemme sinun valtakuntasi, ja Perkeleen valtakunta kukistuisi eikä hänellä olisi meihin enää mitään oikeutta eikä valtaa, meidän odottaessamme hänen valtakuntansa lopullista tuhoa sekä synnin, kuoleman ja helvetin hävittämistä.”

”Hän on kuin ikuinen ja ehtymätön lähde: mitä enemmän hänestä kumpuaa ja virtaa, sitä enemmän hän itsestään antaa. Kaikkein eniten hän toivoo, että häneltä pyydettäisiin paljon ja suuria asioita. Jos häneltä ei luottaen pyydetä eikä vaadita mitään, siitä hän vihastuu. Jos näet rikas ja mahtava keisari käskisi köyhää kerjäläistä pyytämään häneltä mitä ikinä vain mielisi, valmiina antamaan tälle suuren keisarillisen lahjan, mutta tuo narri ei anoisi itselleen muuta kuin lautasellisen kerjäläiskeittoa, häntä syystä kyllä pidettäisiin kelvottomana lurjuksena. Tekisihän hän keisarin käskystä karkeaa pilaa eikä ansaitsisi pääsyä tämän silmien eteen. Aivan samoin me pahoin häpäisemme Jumalaa ja riistämme häneltä kunnian, jos halveksimme niitä sanomattoman runsaita lahjoja, joita hän meille tarjoaa ja lupaa, emmekä uskalla ottaa niitä vastaan.

”Miten hän voisi antaa meidän kärsiä ajallista puutetta, kun hän kerran on luvannut meille ikuisen ja katoamattoman aarteen?”

(Iso Katekismus, Martti Luther)

Jätä kommentti