Usko – käyttäytymistiedettä vai lahjaa?

Olen innoissani kirjasta, jota olen viime aikoina aina työpäivän jälkeen ahminut. Se on yksi parhaista kirjoista sisällöltään, ja kieliasukin on sujuvaa. Kyseessä on Martti Lutherin Galatalaiskirjeen selitys.

Vaarallinen tauti

Kirja keskittyy torjumaan tautia, joka kristikuntaan aina uudelleen ja uudelleen hiipii. Tauti on Jumalan tarjoaman lahjavanhurskauden hylkääminen. Tämä tauti oli Paavalin aikana levinnyt Galatiaan. Uskonpuhdistuksen aikana vanhurskauden väitettiin riippuvan teoistamme ja hyvyydestämme. Vielä meidän aikanammekin sama maanvaiva ja harhaoppi jatkaa tuhotyötään.

Usko – käyttäytymistieteiden kurssi?

Tauti näkyy siinä, että kirkasta evankeliumia Jeesuksen rististä, verestä ja parannuksen tekemisestä syntien anteeksiantamiseksi kuuluu liian vähän. Uskosta tehdään käyttäytymistieteen kurssi, jonka läpäiseminen saattaa tuoda taivaspaikan. Saattaa jäädä kuva, että vain hyvät ihmiset pelastuvat.

Vastalääkettä

Jumala haluaa tehdä meistä ensin syntisiä. Tämän jälkeen hän kirkastaa, että suurinkin syntinen saa Jeesuksen sovintoveren vuoksi kaikki synnit anteeksi. Emme voi lisätä omilla ansoillamme mitään Jumalan valmistamaan pelastukseen. Kerjäläisen tavoin ojennamme kätemme ja otamme Jumalan tarjoamat rikkaudet vastaan. Sitä on oikea vanhurskaus. Jeesuksen risti riittää! Evankeliumi kirkkaana nautittuna on parasta vastalääkettä vääristyneisiin hengellisiin katsomuksiin.

Jumala pelastaa ja lähettää!

Jumala pelastaa. Mutta Jumala myös lähettää. Kansanlähetyksen työntekijät tekevät työtä 15 eri maassa. Juuri nyt kolme uutta lähetystyöntekijää on lähtökuopissa. On suurta saada olla Jumalan työtoveri maailmanlähetyksessä.

Evankelioiminen kotimaassa

Kotimaassa olemme korostaneet evankelioimisen merkitystä. Haluamme olla herätysliike, joka herättää ja kutsuu selvästi toisia pelastukseen. Ihmisen tärkein asia on Jeesuksen Kristuksen tunteminen.

Tule mukaan suureen tehtävään!

Rukoukseni on, että tämän vuoden aikana löydämme tuhat uutta kuukausilahjoittajaa, jotka haluavat olla suuressa tehtävässä mukana. Tehtävämme on niin suuri, että tarvitsemme sen suorittamiseen ihmisiä, joille Jumala puhuu hengellisen työn tukemisesta taloudellisesti ja rukouksin.

Kiitos esirukouksistasi yhteisen järjestömme ja työmme puolesta!

(Kirjoitin tämän Kansanlähetyksen Suuressamukana -sähköpostilistalle.)


Liity Mika Tuovisen lähettäjäksi!

Jätä kommentti