Vastuun kantajat

Meillä oli upea viikonloppu Ryttylässä. Kansanlähetyksen tilukset ja tilat täyttyivät työntekijöistä ja vastuunkantajista. Todella harmillista, että emme voi tilanpuutteen vuoksi ottaa tapahtumaan enempää näkymme kantajia. Erityisen tärkeää olisi saada myös nuoret vastuunkantajat perheineen syttymään sanomasta ja päättämään Kansanlähetyksen asioista.

Meillä on upea vieras Norjasta. Rolf Kjøde puhui luterilaisuuden helmistä sekä luterilaisesta herätyskristillisyydestä tänään. Palaan näihin ja muihin puheisiin sen jälkeen kun saan puheet sisältävän cd-levyn kuunnteltavakseni.

Vastuunkantajaretriitin yhteydessä oli taas Kansanlähetyksen liittokokous, joka hyväksyy edellisen vuoden toimintakertomuksen ja vahvistaa tilinpäätöksen. Hyväksyttäväksi tulee myös seuraavan vuoden talousarvioraami ja toimintakertomus. Nämäkin (joidenkin mielestä puuduttavat) kokoukset kuuluvat lähetysherätysliikkeen tärkeisiin tehtäviin.

Kaikki tähtää Jeesuksen antaman lähetyskäskyn toteuttamiseen. Kansanlähetyksen missio on ”Evankelioikaa kansa evankelioimaan kansoja!”

Evankelioiminen kotimaassa ja lähetystyö ulkomailla ovat toimintamme runko. Kaiken toiminnan keskipisteenä on Jeesus Kristus ristiinnaulittuna. Hän on herramme ja pelastajamme.

Kiitos teille, jotka kannatte vastuuta, jotta sanoma leviäisi.

Jätä kommentti