Evankelista Kalevi Lehtinen kirjoitti yhdessä Riku Rinteen kanssa kirjan Evankelistan testamentti. Kirjan loppupuolella Kalevi kertoo, mitä hän sanoisi viimeisessä saarnassaan. Kirja on julkaistu 2006, olin kuuntelemassa Kalevia Seinäjoen Kansanlähetyspäivillä 2011. Tuo oli hänen viimeinen tilaisuutensa suurelle väkijoukolle. Hän kuoli kaksi viikkoa myöhemmin 17.7. Saksan Kandernissa.
Tässä ote kirjasta sivulta 287-288. Tein tekstiin lihavoinnit.
Kaksi tärkeää asiaa
”Jos minulle annettaisiin tilaisuus pitää enää yksi ainoa saarna, ja sinä olisit sen kuulija, sanoisin sinulle kaksi tärkeää asiaa.
Ensinnäkin pidä huoli siitä, että pääset taivaaseen. Jeesus on kuollut sinun syntiesi tähden ristillä. Se merkitsee sitä, että Hän on ottanut päälleen sinun rikoksesi rangaistuksen, ja sen takia sinulla on avoin pääsy Jumalan luokse. Hän on omalla verellään ostanut sinut omakseen. Hänen vihansa ihmisen syntiä kohtaan on lauhtunut. Hän on valmis ottamaan vastaan jokaisen, joka Hänen luokseen tulee.
Jeesus on tie ja totuus ja elämä, ja häneen turvatessaan ihminen ikään kuin siirtyy seisomaan Jeesuksen joukoissa. Silloin hän tulee Jumalan luokse ja pelastuu. Kun hän ottaa Jeesuksen vastaan Vapahtajakseen, syntyy rakkaussuhde Jeesuksen ja hänen välilleen.
Kun tämä tapahtuu sinulle, niin pidä huoli siitä, että se suhde Jeesukseen elää ja pysyy voimakkaana.
Toinen tärkeä asia:
Pidä huoli siitä, että mahdollisimman moni muukin pääsee taivaaseen. Elä sellaista elämää, joka on niin lähellä Jeesusta, niin Hänen täyttämäänsä, että sinusta hehkuu Jeesuksen läheisyys, joka houkuttelee toisia ihmisiä Hänen yhteyteensä.
Kun elät tällaista elämää, niin missä ikinä kohtaatkin ihmisiä, siellä evankeliumi tarttuu kuin flunssaepidemia. Sinun ei tarvitse kuuta kuin avata suusi ja rakastaa Jeesusta, niin evankeliumi tulee varmasti esille. Sinä opit kertomaan ihmisille evankeliumin perusasiat. Sen että Jumala rakastaa, ihminen on syntinen, Jeesus on ainoa vastaus tähän ihmisen syntiin. Hänen kauttaan voi päästä Jumalan yhteyteen. Ja kun ihminen uskoo Jeesukseen, hän pelastuu.
Nämä asiat on kerrottava ihmisille uudestaan ja uudestaan ja kädestä pitäen johdatettava heidät Jeesuksen yhteyteen. Kerro ihmisille systemaattisesti Jeesuksesta. Rakasta heitä ja rukoile heidän puolestaan. Silloin olet osa ratkaisua etkä osa ongelmaa.
Nämä olivat ne kaksi tärkeää asiaa, jotka haluaisin viimeisessä saarnassani kertoa.”

Kutsu uskoon ja uskovan elämään
Elämän tärkein asia on Jeesuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen. Jos tämä ei ole tapahtunut elämässäsi voit rukoilla nyt, että Jeesus tulisi elämäsi Herraksi ja Vapahtajaksi. Toisessa kirjoituksessani kerro lisää uskoontulosta.
Jumala kutsuu uskovia työtovereikseen. Kenen puolesta sinä rukoilet ja kenelle kerrot uskostasi ja kutsut häntä Jeesuksen seuraajaksi?
Kalevi Lehtinen kirjoitti: ”Suomessa on miljoonia ihmisiä, jotka odottavat edes jonkun välittävän heistä tarpeeksi tullakseen kertomaan jotakin mikä auttaisi heitä…Monet heistä eivät edes tajua kaipaavansa Jeesusta, mutta juuri Häntä he kuitenkin kaipaavat.” Sinullakin on suuri etuoikeus ja tehtävä olla Jumalan lähettiläs maailmassa.
TÄTÄ SAA JAKAA
FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN