Ylisitoutumisen vaara (kutsumus)työssä + kirjoituksesta saatu palaute

Kirjoitin Facebookissa aiheesta ”Kutsumus ja uuvuttavan ylisitoutumisen haaste”. Se herätti poikkeuksellisen paljon huomiota ja kommentteja. Teema on tärkeä ja laitan tähän alle ensin tämän kirjoituksen, sitten siitä saatua palautetta ja kolmanneksi vielä omia pohdintoja.

Olen pappi ja kristillisen Mission Europe -järjestön johtaja. Olen toiminut monenlaisissa vapaaehtoistehtävissä sekä yli kolme vuosikymmentä palkattuna kotimaassa ja lähetystyössä.

Tämän kirjoituksen lähtökohta liittyy on vahvasti kristilliseen työhön, mutta soveltuu myös moneen muuhun tehtävään, jossa annamme itsestämme paljon toisille. Tässä kirjoitus:

KUTSUMUS JA UUVUTTAVAN YLISITOUTUMISEN HAASTE

Olen tehnyt kolme vuosikymmentä töitä erittäin sitoutuneiden kanssa. Monia voi sanoa ylisitoutuneiksi. Myös minua. Eikä tämä ole hyvä asia. Se uuvuttaa ja vääristää elämää.

Vahva kutsumustietoisuus ja sitoutuminen tehtäviin on mahtavaa.

Elämänkokemus opettaa näkemään uuvuttavan ylisitoutumisen vaaran. Rajaa hyvästä sitoutumisesta kavalaan ylisitoutumiseen on vaikea määritellä, sillä se riippuu henkilöistä, tehtävistä ja elämäntilanteesta.

Arvostamme tehtäviin sitoutuneita. Heitä pidetään yleensä hyvinä työntekijöinä.

Tämä voi ajaa ylisitoutumiseen, jolloin aikaa ja voimavaroja ei jää:

  • 🌿Omalle elämälle ja läheisille.
  • 🌿Hyvinvoinnista (liikunta, uni, ruoka) huolehtimiselle.
  • 🌿Harrastuksille.
  • 🌿Levolle.
  • 🌿Elämän mielekkyyden ja työn arvioimiselle.

Ylisitoutumisen negatiivisesta imusta on vaikea päästä pois. Meidän itsemme tulee asettaa rajoja, sillä muut asettavat meille niitä harvoin. Miten tämä onkaan vaikeaa!

Kun annamme itsestämme jotain (esim. aikaa, taitoa, koko persoonamme) johonkin tehtävään, meidän tulee jostain saada asioita, jotka auttavat voimavarojen palautumisessa.

Esimerkiksi kutsumustietoinen urheilija ei uuvuta itseään harjoitteluun joka päivä. Hän tietää levon ja palautumisen tärkeyden.

”Mens sana in corpore sano” – Terve sielu terveessä ruumiissa.

Minä nautin työstäni. Annan sille paljon ja mielelläni. Mutta juuri tämän sisäisen paljon tähden on esitettävä ainakin kaksi kysymystä:

  • 🌿Miten asetan rajoja omaan työhöni?
  • 🌿Miten huolehdin ruumiin, sielun ja hengen hyvinvoinnista ja palautumisesta?

Minulle tämä on jatkuvaa oppimista. Entä sinulle?

Palautetta

Tässä Facebookissa herännyttä keskustelua aiheesta.

Vastasin: ”Tärkeää on täyttyä jatkuvasti Pyhällä Hengellä ja seurata hänen johdatustaan. Pyhä Henki johtaa vahvaan sitoutumiseen Kristukseen ja lähetyskäskyn toteuttamiseen, mutta myös arjen elämään. Sielläkin meillä on Jumalan antamia kutsumuksia.” Tässä kommentissa mainittiin myös ylisitoutuminen, eräs aikamme ongelma on alisitoutuminen saatuihin tehtäviin.

Vastasin tähän tykätyimpään kommenttiin: ”onpas hyvä otsikko! Ja hyvät hoot. 

Aika on olla nopea ja aika olla hidas.

Aika on puhua ja aika olla hiljaa.

Aika on olla tarvittu ja aika olla hyödytön.

Aina on aikaa huumorille.”

Vastasin: ”niinpä. Hengellisessä palvelutyössä moni on sairastunut juoksutautiin, jossa pitää olla aina menossa. Tällöin elämän normaalit suhteet, joissa myös evankeliumi leviää, jäävät olemattomiksi.”

Vastasin: ”Tämä on niin ikävää. Mikä tässä voisi auttaa? Yksi lähtökohta voisi olla työyhteisön sellainen psykologinen turvallisuus, jossa näistä asioista uskalletaan puhua ilman tuomitsemisen tai leimaamisen pelkoa.” Hyvä, että tähän tuli hengellisen työn lisäksi hoitotyön näkökulma.

Vastaus: ”Voimia kaikille omaishoitajille! Minä voin tosiaan hyvin pitkälle määritellä työtehtäväni. Ulkoapäin vaatimuksia ei ole, sisäinen polte evankeliumin työhön – ja inhimillinen kokemus tarvittavuudesta – laittaa liikkeelle. Mielekkäisiin kutsuihin ja pyyntöihin on vaikea sanoa ”Ei”. Opettelua tämä on kai loppuun asti.”

Vastaus: ”Kiitos. Hiljentäminen on aina välillä tärkeää. On tärkeää löytää henkilökohtainen päivärytmi, viikkorytmi ja vuosirytmi. Tämän kirjoituksen pohdinnat nousivat toki omista kokemuksista, mutta myös keskusteluista hengellisessä työssä olevien kanssa.”

Vastaus: ”Hyvät ohjeet, jotka pitäisi olla kaiken työn perustana. Kiire Jumalan valtakunnan työssä johtaa usein hengellisen elämän näivettymiseen kun ei studeerata Jumalan sanaa eikä rukoilla. Ne pitäisi laittaa ensin kuntoon, ja sitten toimia.” Tämä muistuttaa, että ensin pitää itse saada huolenpitoa, jotta voi auttaa toisia. Hengellisessä tehtävässä tämä vaatii oman hengellisen elämän vahvistamista.

Tähän vastattiin:

Tämän tärkeysjärjestyksen määrittely on tosi merkittävää. Seuraavakin kommentti kertoi prioriteeteista työssä ja elämässä:

  • Oman jumalasuhteen säännöllinen hoitaminen
  • Aviomies
  • Perhe
  • Ruoka ja liikunta
  • Työ
  • Luottamustoimet, 
  • Vapaaehtoistyö kutsumuksen mukaan, kaikkea ei voi tehdä, ja 
  • Harrastukset, kalenteriin siten, että jää väljyyttä, koska suunnittelemattomille asioille on jätettävä tilaa.

Vastaus: ”Kiitos hyvästä prioriteettilistasta. Aktivisteille vaarana on se, että työ muuttuu jonkinlaiseksi epäjumalaksi. Suunnittelemattomille asioille on tosiaan jätettävä tilaa kalenteriin!”

Vastaus: ”Kiitos vinkeistä. Oman itsensä – hengen, sielun ja ruumiin – hoitaminen on tärkeää kutsumuksissamme. Kun voimme hyvin, palvelutyömmekin voi yleensä paremmin.

Vastaus: ”Kyllä masennus voi seurata loppuunpalamisesta ja kaikesta, mikä liittyy loppuunpalamiseen.”

”Tuttu juttu!”

Vastaus: ”Voin uskoa, että olet työssäsi motivoituneiden työntekijöiden keskellä kuullut ja nähnyt tätä erittäin vahvaa sitoutumista sekä siihen liittyvää innostusta, mutta myös katumusta siitä, että elämän prioriteetit eivät olleet kohdallaan.”

Vastaus: ”Ole hyvä. Iän ja kokemuksen lisääntyessä kasvaa viisaus. Mutta pelkään, että sisäinen palo vähenee! Siltä haluan varjeltua!”

Miksi kirjoitin sitoutumisesta ja ylisitoutumisesta?

Kirjoitin tuonne keskusteluun näin:

Tähän sain kokeneen työntekijän kommentin:

Koen sitoutuneeni hengellisiin tehtäviin hyvin vahvasti. Se ei kaduta lainkaan. Olisin halunnut tehdä paljon enemmän! Sen sijaan mietin sitä, että olenko työnkiilto silmissäni mennyt liiankin kovaa enkä ole antanut tarpeeksi huomiota läheisilleni ja omalle hyvinvoinnille.

Kun kuuntelen vanhempia työntekijöitä, tajuan monen katuvan sitä, että antoi liian vähän aikaa perheelleen. He olivat jatkuvasti evankeliumin asialla. Vaikka elämä oli rikasta, monella on tällainen piikki sydämessään. Moni myös sanoo: Kiitos teille, että teitte valtavan työn, joka sisälsi uhrauksiakin.

Alisitoutumisen vaara

Tässä käsittelin vaarallista ylisitoutumista, jossa työn imu voittaa muun elämän. Yksi aikamme ongelma on myös kristittyjen alisitoutuminen uskoon. Työntekijäkin voi ”olla täällä vain töissä”.

Sitoutumista kristilliseen tehtävään saatetaan jopa varoa ja siitä varoittaa. Samaan aikaan pidetään normaalina ajan, rahan ja energian – melkein koko elämän – sijoittamista monenlaisiin harrastuksiin. Jeesus Kristus odottaa Raamatun perusteella seuraajiltaan erittäin vahvaa sitoutumista.

Mutta tässä uskoon ja Kristukseen sitoutuneessa elämässä on tärkeää pitää prioriteetit selvinä. Työkin voi muuttua epäjumalaksi. Työstä voi tulla tärkeämpi kuin Työnantajasta. Jumala on antanut meille läheisemme erityiseksi iloksi ja tehtäväksi. Siinäkin on kutsumus.

Ne ystäväni, jotka valittavat ylisitoutumistaan eivät juurikaan valita sitä, että tekivät paljon vaan sitä, että läheiset ihmiset jäivät vähemmälle huomiolle. Ylisitoutuminen onkin väärien prioriteettien mukaan elämistä.

Sitoudu tehtävään!

Jokaisen kristityn tulisi sitoutua Jeesuksen Kristuksen suureen tehtävänantoon, joka Markuksen evankeliumissa kuvataan näin.

Ainakin itse haluan sitoutua tähän tehtävään ja Jumalan palvelemiseen ihan loppuun asti. Ja kutsun siihen sinuakin!

TÄTÄ TIETOA SAA JAKAA:

FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN

Jätä kommentti