Euroopan lähetystehtävästä

Olipa kerran Eurooppa, joka oli kristillisen uskon vahva linnake. Seurakunnat olivat aktiivisia, kirkkojen sisälle syntyi uudistusliikkeitä, lähetystyö toisten kansojen keskelle sytytti monia palveluun ja uhrauksiin.

Nyt Eurooppa on muuttunut lähetyskentäksi.

Onneksi täällä on vieläkin vahvaa seurakuntaelämää ja jotkut haluavat viedä evankeliumia niille, jotka vielä eivät ole Jeesuksen seuraajia. Monet muut kansat ovat nähneet Euroopan lähetysalueena jo kauan ja lähettäneet tänne lähetystyöntekijöitä.

Enenevässä määrin myös perinteiset suuret kirkot toteavat: Me olemme nyt lähetystilantessa omassa maassamme.

Lähetystilanne tarvitsee uutta strategiaa.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Jos jatkamme seurakunnissa, kirkoissa ja kristillisissä järjestöissä vanhaan malliin muutumme lähetyskentästä vähitellen hautausmaaksi. Seurakuntien jäsenmäärät osoittavat alaviistoon miltei kaikkialla.

Eurooppa lähetyskenttänä

Mitä tarvitaan? Joitakin näkökulmia.

Kristittyjen heräämistä tilanteeseen: Ihmiset lähellämme ja maanosassamme hukkuvat ilman Pelastajaa, Jeesusta. Jeesus on ainoa tie Jumalan yhteyteen. Kaikki tarvitsevat pelastusta syntiensä seuraukselta, kadotuksesta. Sanoma Jeesuksesta on vastaus synnin, kadotuksen ja tarkoituksettomuuden kysymyksiin.

Kristittyjen selkeää todistusta Jeesuksesta, joka ilmaistaan suoraan, viisaasti ja ystävällisesti.

Kristittyjen henkilökohtaista sitoutumista tehtävään. Lähetyshaaste Euroopassa on niin valtava, että tarvitaan iso joukko kristittyjä, jotka toteavat: En luovuta, haluan olla uudistuksessa ja työssä mukana. Haluan olla toivon lähettiläs. Tässä tarvitaan miljoonia sitoutumisia eri puolilla maanosaa. Myös Suomessa. Haluan olla yksi heidän joukossaan.

Yhteyttä niiden kanssa, joilla on samankaltainen näky.  Suuri tehtävä tarvitsee joukkojen kokoamista ja yhteyttä. Sitä kannattaa etsiä omalla paikkakunnalla toisten kanssa. Yhdessä voimme tehdä enemmän. Tarvitsemme rohkaisua. Siksi osallistun elokuussa Evankelistojen yhteyspäiville. Jeesus ei lähettänyt ketään yksi töihin. Hän lähetti pareja ja tiimejä. Etsi mahdollisimman laajaa yhteyttä ja ole yhteyden rakentaja evankeliumin vuoksi.

Suunnittelua ja näyn laatimista. Mitä voisimme tehdä oman paikkakuntamme tavoittamiseksi? Kunkin paikkakunnan kristityt ovat vastuussa oman paikkakuntansa evankelioimisesta. Voimmeko tehdä yhteistyötä toisten seurakuntien ja kristillisten järjestöjen kanssa? Millaisia voimavaroja ja mahdollisuuksia meillä on? Mitä haluaisimme saada aikaan? Näkyyn liittyy unelma siitä, mitä Jumala voi tehdä.

Toteutusta. Joskus on otettava uskossa askelia ja lähteä viemään suunnitelmia eteenpäin. Unelma ilman toteutusta on haihattelua. Millaisia konkreettisia askelia voisit tehdä omalla paikkakunnallasi? Pienetkin askeleet ovat parempia kuin paikalleen jääminen.

Uskovien koulutusta ja rohkaisua. Kristikunta on opetettu passiiviseksi ja heiltä on viety etuoikeus ja näky, miten olla Jumalan sanansaattaja ja lähettiläs maailmassa. On tärkeää, että toteutamme Jumalan antamaa käytännön kutsumusta ammateissamme ja harrastuksissamme. Kutsumuksiime liittyy myös evankeliumin kertominen. Siihen voi pyytää koulutusapua vaikkapa XEE-kurssilta tai Kansan Raamattuseuran L10T-valmennuksesta.

Rukousta. Evankeliumin julistaminen on myös sodankäyntiä pahuuden henkivaltoja vatsaan (Ef. 6). Rukous on vähän arvostettua tämän päivän kristikunnassa. Ehkä siunauksen ja herätyksen puute on osittain seurausta rukouksen puutteesta. Varaa aikaa rukoukseen. Se aika on otettava jostain muusta. Rukoilkaa ystävien kanssa oman paikkakunnan, maamme ja Euroopan puolesta.

Pyhän Hengen varustusta. Raamattu kehottaa täyttymään Pyhällä Hengellä (Ef. 5:18). Tämä liittyy myös rukouselämäämme. Kiitä ja ylistä Jumalaa hengellisillä lauluilla. Lue paljon Raamattua ja anna sen sanoman täyttää itseäsi. Pyydä Jumalaa Pyhän Hengen täyttymistä ja voimaa.

Yhteisöjen ja seurakuntien tärkeys. Seurakuntayhteys on Jumalan hyvä suunnitelma. Evankelioimistehtävässä on tärkeää, että olemme yhteisössä ja kutsumme toisia yhteisöön. Siellä saa viihtyä. Se on tärkeää, sillä maanosamme yksi vitsaus on yksinäisyys. tarvitsemme yhteisöjä, joissa opitaan tuntemaan toisiamme. Yhteisöt ovat lähetystehtävässä sekä toimija että toiminnan päämäärä, johon uudet uskovat johdetaan.

Re-evangelization in Europe

”Olen velassa”

Jos todella uskon, että Jeesus on ainoa tie pelastukseen ja Jumalan yhteen, minun on annettava koko elämäni evankeliumin palvelukseen.

Kullakin oma kutsumuksensa. Kukin antaa elämänsä, taitonsa, kokemuksensa, varojansa ja aikaansa omalla tavallaan.

Apostoli Paavali oli tullut uskoon ja saanut tehtävän kertoa Jeesuksesta. Hän kirjoitti olevansa velassa niille, jotka eivät ole evankeliumia kuulleet:

”Olen velassa sekä kreikkalaisille että barbaareille, sekä viisaille että tyhmille, ja siksi haluaisin päästä julistamaan evankeliumia myös teille Roomassa asuville.” (Room. 1:14-15).

Tämän vuoksi hän antoi elämänsä evankeliumin palvelukseen julistamalla Kristusta:

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.” (Room. 1:16)

Lopulta mikään evankelioiminen tai lähetystyö ei lähde liikkeelle strategioista vaan siitä, että sydän syttyy Jumalan totuuksille ja tulee sisäinen pakote viedä evankeliumia eteenpäin. Olen saanut suuren lahja, nyt olen velassa niille, joilla tätä lahjaa vielä ei ole!

Evankelioiminen ja lähetystyö Euroopassa

Euroopan kristillisyyden tulevaisuus

Olipa kerran Eurooppa, jossa ei ollut yhtään kristittyjä. Jotkut toivat meille evankeliumin Jeesuksesta.
Olipa kerran Eurooppa, joka oli kristillisen uskon vahva linnake.
Onpa nyt Eurooppa, jossa olemme lähetystilanteessa.
Onko huominen Eurooppa millainen? Riippuu myös meistä ja meidän teoistamme.

Tällaisia ajatuksia tuli mieleeni tänä iltana kun olin laittanut matkaan kuukausikirjeeni niille, jotka mahdollistavat työni Mission Europessa ja haluavat seurata, mitä tapahtuu.

Miksi Euroopassa tehdään lähetystyötä?

Haluan edelleen sitoutua tähän

Lapsena löysin uskon Jeesukseen. Tai Jeesus löysi minut. Hän kutsui minut kertomaan hänestä.

Olen ollut monessa tehtävässä Suomessa, Saksassa ja Virossa. Neljän vuosikymmenen ajalta en voi kehua palvelutyöni hedelmillä, mutta en halua jättää tehtävääni kesken.  Haluan edelleen sitoutua muutamaan asiaan:

  • Etsimään Raamatusta Jumalan tahtoa ja pyytämään johdatusta elämääni ja palvelutehtävääni.
  • Rakastamaan kolmiyhteistä Jumalaa.
  • Rakastamaan Jumalan seurakuntaa sekä etsimään yhteistyötä evankeliumin vuoksi.
  • Rohkaisemaan kristittyjä ja erityisesti uutta nousevaa sukupolvea elämään ehyesti ja täysillä Jeesukselle. Haluan kulkea vierellä ja jakaa kokemaani.
  • Pitämään esillä maailman evankelioimisen ja Euroopan evankelioimisen näkyä.
  • Kutsun esittämiseen Jeesuksen yhteyteen. Toivon ja rukoilen, että voisin johdattaa monia ikuisen elämän tielle.

Rukoilethan herätystä kristikunnalle ja uskoontulon ihmettä monille.

TÄTÄ SAA JAKAA

FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN

Jätä kommentti