Kansanedustajan salattu elämä

Espoon onnellisimmaksi valitun elämä oli päättyä äidin kohtuun. Lääkäri painosti. Äiti vastusti. Elämä voitti. Antero syntyi.

Pian syntymänsä jälkeen Antero siirrettiin äidin sairauden vuoksi lastenkotiin kolmeksi vuodeksi. Lapsuutta varjosti köyhyys ja nälkä. Ei ihme, että Antero ”Mooses” Laukkanen ajaa köyhien asiaa.

Koulussa Antero oli tarkkailuluokan kauhukakara. Muutos tuli Vapaakirkon lastenleirillä, jossa Antero kuuli rakastavasta Isästä, ja tuli uskoon. Antero kertoo:

”Illan päätteeksi polvistuin Tuomaksen kanssa. Hetki tuntui tärkeältä, ja katsoin polvistuessani kelloa: lauantai 26. kesäkuuta 1970 kello 21.53. Uskoontuloni oli yksinkertainen lyhyt rukous:

-Taivaan Isä, tartu käteeni ja tule sydämeeni asumaa, pyysin ja tunnustin syntini.

Rukous kesti ehkä vain 30 sekuntia, mutta sen vaikutus oli dramaattinen. Tuomas julisti minulle syntini anteeksi.

Kun nousin polviltani, tuntui kuin kaikki piuhat päässä olisivat vaihtaneet paikkaa. ”Mitä ihmettä minulle tapahtuu”, ajattelin.

Illan päätyttyä astelimme keltaisen kartanon rappuset alas keskikesän yöttömään yöhön. Minusta tuntui, että kaikki linnut lauloivat. Siihen asti ne olivat vain vinkuneet. Värit palasivat maailmaan. Olin aivan hämmästyksissäni; kaikki oli eri tavalla kuin ennen. Kävelimme merenrantaan iltanuotiolle.”

Elettyä elämää

Kesäkuussa 2023 julkaistu kirja ”Kansanedustajan salainen elämä” on kertomus Antero ”Mooses” Laukkasen elämän kivuista, kärsimyksestä, uskosta, toivosta, konkursseista, pettymyksistä ja ennen kaikkea rukouksesta. Siinä tulee esiin Anteron vaiheet liike-elämässä, menestys ja kaiken menetys, ulosotto ja velkajärjestelyt. Jumala johdattaa hänet hengellisen uudistumisen kautta rukoustehtävään kansamme puolesta. Tie vie kansanedustajan avustajaksi ja kansanedustajaksi. Kirja kertoo myös, miten vuonna 1970 Antero sai lempinimensä Mooses.

Minua kosketti myös Anteron näky lopun aikojen herätyksestä, jossa hän näkee suuren joukon suomalaisia taivaassa. Hänelle sanottiin: ”Nämä ovat ne miljoona sielua, jotka pelastuvat viimeisinä päivinä suomen suuressa herätyksessä”. Tämä kosketti, sillä tätä tavoitetta varten itsekin työtä teen.

”Sinun käsiisi minä annan henkeni”

Antero kertoo, että haluaa päivittäin sanoa Jumalalle: Annan jälleen elämäni elävänä uhrina sinulle. Nyt Jumala pyysi jotain enemmän.

”Mutta ennen tätä aikaa en ollut koskaan ajatellut, että yhtenä päivänä Jumala vielä pyytäisi minulta jotakin suurempaa annettavaa: oman kuolemana. Ei ole helppoa antaa omaa kuolemaansa Jumalan käteen. Jollakin ihmeellisellä tavalla, jota en väitä ymmärtäväni, tiedän kuitenkin, että Jumala ei pyydä meiltä mitään, mihin emme olisi kykeneviä hänen armonsa avulla. ”

Antero kertoi, että hänellä on syvä rauha, sillä Jumala on hänen elämänsä ohjaimissa.

Pyydä Jumalalta suuria

Kirjassa Antero pyytää rukoilemaan Jumalalta suuria asioita. Jos Jumala puhuu meille mahdottomilta kuuluvista asioista, niitä ei kannata heti sulkea pois. Antero koki, että hänen elämänsä kautta tapahtuneet suuret asiat saivat alkunsa rukouksesta:

”Jos olisin leimannut kaikki rukouksessa saamani ajatukset mahdottomiksi, en olisi rukoillut, ja monta asiaa, joista tähänkin kirjaan on kirjoitettu, olisi luultavasti jäänyt tapahtumatta. Toivon, että minun tarinani voisi rohkaista sinua ottamaan todesta asiat, joita Jumala sydämellesi puhuu. Niiden kanssa on tarkoitus mennä Jumalan eteen uudestaan ja pyytää lisäohjeita.”

Uusi tehtävä

Luin kirjan yhdeltä istumalta, mikä on minulle harvinaista. Kirjan luku oli helppoa, kieli erinomaista ja kerronta mielenkiintoista. Kirjan toimittaja Iina Mattila on tehnyt erinomaista työtä!

Kirja olisi voinut päättyä ALS-taudin kuvaukseen ja Anteron poistumiseen eduskuntatalosta. Onneksi ei päättynyt. Paras oli vielä kirjan lopussa.

Kirjan lopussa on minulle ravistelevin osuus. Se on kuin profeetan kutsu – vaikka Antero haluaisi varmaan huutaa – seurakunnalle: Nyt on aika etsiä Jumalaa ja Hänen tahtoaan. Kirja on kutsu rukoukseen.

Antero sairastui ja koki Jumalan olevan hiljaa. Kunnes eräänä aamuna hän koki Pyhän Hengen puhuvan:

”Tiesin, että on alettava puhua Suomen seurakunnalle ja päättäjille Suomen hengellisestä tilasta, tästä hengellisestä pimeydestä, joka meitä ympäröi. Sen sijaan että seurakunta olisi Jumalan ääni maailman keskellä, siitä oli tullut lähinnä pateettinen kuiskaus, lähes äänetön vikinä. Seurakunta oli kadottanut elävän kosketuksen Jumalaan. Piispatkin olivat enemmäkseen hiljaa. Tuntui siltä, että Jumalan poissaolo ei häiritse ketään. Siellä täällä oli toki ryhmiä, jotka etsivät Herraa ja rukoilivat hänen ilmestymistään, mutta valtaosa seurakunnasta oli unessa ja hiljaa. Ihmettelin, että kun pandemiankin aikana olisi ollut mahdollisuus kuuluttaa seurakuntaa maanlaajuisesti yhteiseen rukoukseen, piispatkaan eivät sitä tehneet. Jo parin vuoden ajan oli eletty kansallista hätätilaa, mutta hengellinen johtajuus oli kateissa. Rukouksessa kuulin äänen, joka sanoi: ”Huuda täyttä kurkkua, puhalla pasuunaan ja kutsu ihmisiä herätykseen ja rukoukseen. Kutsu ihmisiä uudistukseen, uudistamaan matkaliittonsa Jumalan kanssa, tekemään omasta jumalasuhteestaan selkoa, tekemään tiliä siitä, mitä Jumala ajattelee minun hengellisestä tilastani.”

Kirjan loppuosa kertoo tästä kutsusta, herättäjän kutsusta meille kristityille. Erityisesti meille, jotka toimimme sananjulistajina ja johtotehtävissä. Tämä on meille kutsu parannukseen, uudistukseen ja rukoukseen.

Kutsu herättäjäksi

Anteron mielestä maassamme on monia kriisejä:

”Mutta kukaan ei puhunut siitä, että meidän suurin ongelmamme on hengellinen kriisi, tämä nälkätila, joka seurakunnalla on. Jumalan sanan julistus on hiipunut, ja tilalle on tullut näkemysjulistusta, jossa puhuja toisensa perään valitsee jonkin näkemyksen ja pitää siitä luennon. Varsinainen Sanan saarna, joka johtaisi synnintuntoon, parannuksen tekemiseen ja uudistukseen, on kateissa. Koin tämän kivun syvällä sydämessäni.”

Erityisesti hän kutsuu hengellisiä johtajia rukoukseen:

”En tiedä mitään vakavampaa asiaa, mitä maallemme voi tapahtua, kuin rukoilemattomat hengelliset johtajat.”

Mutta koko seurakunnan, jokaisen kristityn, on herättävä rukoilemaan ja tekemään parannusta synneistä. Ongelmallista on, että olemme tottuneet hengelliseen kuivuuteen ja anemiaan.

”Nyt teen sitä, mihin Jumala on minut tässä elämänvaiheessa kutsunut; huudan niin lujaa kuin jaksan. On aika Suomen seurakunnan herätä syvästä unesta, kääntyä Jumalan puoleen ja tehdä parannusta. Olemme etääntyneet seurakuntina Jumalan sanan ohjauksesta ja sopeutuneet tähän aikaan, olemme maallistuneet, eikä Jumalan poissaolo enää häiritse meitä. ”

Antero vertaa seurakunnan tilaa omaan tautiinsa. Voimat heikentyvät. Kova diagnoosi ajastamme ja seurakunnan tilanteesta.

”On aika polvistua ja rukoilla uudistusta jokaiselle meistä. ALS-sairaus, josta kärsin, ei ole vakavuudeltaan mitään verrattuna siihen hengelliseen ALS-sairauteen, jota Suomen seurakunta sairastaa. Näen Suomen seurakunnassa tapahtuvan sen, mitä näen omassa kehossani tapahtuvan: käsien ja jalkojen jatkuvan heikentymisen, kuin hervonneet kädet ja rauenneet polvet, hidastuvan puheen, kyvyttömyyden tarttua ja toimia. Olemme kadottamassa äänemme ja vaikuttavuutemme. Meistä on tullut vain pateettinen kuiskaus yhteiskunnan hädän keskellä sen sijaan että olisimme huutavan ääni pimentyvässä yössä vaaran keskellä.”

Antero näkee kuitenkin kristittyjen ja seurakuntien uudistuksen mahdolliseksi. Myös kansamme henkinen, moraalinen ja hengellinen tila voi muuttua, kun kristityt heräävät ja kääntyvät. Antero kokee tehtäväkseen puhua seurakunnan uudistuksen tarpeesta, joka tarkoittaa jokaisen kristityn hengellisen elämän uudistumista ja Jeesuksen lähellä elämistä.

”Peli ei ole vielä menetetty, sillä voimme aina uudistua, saada voimamme takaisin, löytää äänemme ja merkityksen. Yhteiskuntamme tarvitsee seurakunnan, joka on juurtunut Raamatun tunnustukseen ja opetukseen. Silloin olemme vaikuttavia, silloin toimimme niin kuin meidän odotetaan toimivan. Huudan kuin profeetta yössä: Kääntykäämme ja tehkäämme parannusta tästä kylmyyden ja penseyden tilasta! Jumala on armollinen, ja jos käännymme hänen puoleensa, hän uudistaa meidät ja parantaa kansakuntamme.” 

Kuudes Mooseksen kirja

Raamatun alussa meillä on viisi Mooseksen kirjaa. Nyt Mooses Laukkanen on kirjoittanut kirjan, jonka paikka ei ole Raamatussa, mutta se on kristikunnalle silti tärkeä kirja.

Mielestäni tämä Antero ”Mooses” Laukkasenkin kirja on vakava kehotus Suomen kristikunnalle parannukseen ja hengelliseen uudistukseen.

Hän rohkaisee kaikkia rukouselämän uudistamiseen. Rukous on yhteyttä Jumalan kanssa, ja siihen tulee varata aikaa. Henkilökohtaisen elämän aikavarkaat on saatava kiinni ja passitettava elämästä pois, jotta kestävä rukous ja Raamatun lukeminen mahdollistuvat.

Erityisesti Antero kutsuu (meitä) hengellisiä johtajia rukouselämän uudistamiseen. Tämä kutsu kosketti itseäni, ja siksi tätä myös kirjoitan. Ehkä joku muukin toteaa: Rukouselämäni kaipaa uudistusta. Hengellisessä työssä tehtäviä riittää, ja joskus kiire tappaa rukouksen. Ja rukoilemattomuus tappaa palvelutehtävän. Siksi tämä Anteron rukouskutsu on tärkeä.

Pohdin, oliko kutsu parannukseen ja uudistukseen liiankin suora. Mielestäni ei, sillä se lähtee rakkaudesta ja suuresta huolesta. Herätyshuudon pitääkin herättää!

Ainakin minua Anteron viesti kosketti. Ajattelen, että tämä rukouskutsu eli kirjan loppuluvut pitäisi jakaa mahdollisimman laajalle.

Hengellinen elämä ja hengellinen vaikuttaminen lähtee omasta vahvasta hengellisestä elämästä, rukouksesta, uskovien yhteydestä ja Raamatun äärellä Jumalan puhuttelussa olemisesta.

Olisiko tämä sinullekin kutsu vahvempaan suhteeseen Jumalan kanssa? Mitä uskonelämällesi kuuluu? Mitä haluaisit sille kuuluvan?

”On aika polvistua ja rukoilla uudistusta jokaiselle meistä. ALS-sairaus, josta kärsin, ei ole vakavuudeltaan mitään verrattuna siihen hengelliseen ALS-sairauteen, jota Suomen seurakunta sairastaa.”

TÄTÄ SAA JAKAA

FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN