Automatkalla kesälomalle koin harvinaisen hetken. Sanotaan tämän kesän säästä mitä tahansa, sinä päivänä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Hämmästelin kesän kauneutta. Miksi taivas piirtyy sinisenä eikä jonkun muun värisenä? Järvikin heijastaa kauniisti taivaallista valoa.
Kiitollisena jatkoin matkaa taideteosta ihmetellen. Jumala loi lumoavan maailman itseään ja meitä varten, jotta ihailisimme, nauttisimme ja kiittäisimme kauneudesta. Tämähän on luonnollista, sillä täydellinen rakkaus pyrkii antamaan rakkautensa kohteelle parasta ja kauneinta.
Joskus luulin, että Jumala loi ihmisen, koska hän tarvitsi jonkun, jota rakastaa. Olin tässä varmaan väärässä. Jumalalla on kolminaisuuden persoonissa itsessään rakkauden kohde. Toki Jumala rakastaa ihmisiä, mutta hän ei luonut ihmistä tyydyttämään läheisriippuvuuttaan. Jumala loi meidät vapaasta tahdostaan. Hän ei anna siunauksiaan odottaen vastapalvelua. Koska hän ei odota mitään rakkautensa ehtona, hän rakkautensa on täysin pyyteetöntä. Voinkohan jollain saavutuksellani saada Jumalan rakastamaan minua enemmän?
Rakkaudessaan Jumala antaa meidän löytää itsensä. Tämä ei ole vain yhden kerran juttu vaan jatkuvaa yllättymistä Jumalassa, sielun salaista mannaa niille, jotka antavat aikaansa Jumalalle. Raamatussa Jumalan löytämiskokemukset johtavat aina tehtävään saamiseen. Esimerkiksi Abraham, Mooses, Jesaja, Pietari ja Paavali tulivat Jumalan kohtaamiksi ja saivat ison mission, joka vaati elämänmittaisen sitoutumisen.
Tehtävää suurempi ja tärkeämpi on kuitenkin tehtävänantaja. Kaikessa työssä, myös hengellisessä vastuunkantamisessa on vaara, että työstä tulee jumala. Olen itsekin joutunut kalenterin orjaksi, oravanpyörään, jossa kiire tappaa luovuuden ja tekee sokeaksi elämän rikkaudelle ja kauneudelle. Kiireen ja touhuamisen huumassa suhde toisiin ihmisiin ja Jumalaan muuttuu minä-sinä –suhteesta persoonattomaksi minä-se –elämäksi, jossa kiitollisuus ja elämän ihmettely puuttuvat. Silloin meiltä valitettavasti unohtuu myös kirkkoisien mainitsema Jumalan katseleminen ja etsiminen elämän suurena tarkoituksena ja onnena.
Nämä kesälomani ensimmäiset pari viikkoa ovat yleensä levotonta aikaa. Lomalla odottelen sieluni saapumista kuluneen vuoden kiireistä. Minun sieluni tarvitsee aina aikaa löytääkseen levon ja loman. Mutta ei ainoastaan aikaa. Augustinus oli oikeassa sanoessaan: Jumala, sinä loit minut itseäsi varten ja sydämeni on levoton, kunnes se löytää levon sinussa. Todellinen loma ja sisäinen lepo löytyvät Jumalassa kun pysähdyn kiitollisena ihmettelemään hänen tekojaan ja rakkauttaan minua kohtaan.
Mika Tuovisen palstakirjoitus Uusi Tie -lehdessä 6.8.2015