Kuuden vuoden tilastoja

Olen kirjoittanut tähän blogiin nyt kuuden vuoden ajan. Kirjoittamisen aktiivisuus on vaihdellut. Miksi kirjoittelen tänne? Joskus kirjoitus on päiväkirjanomainen kertoessani, mitä on tapahtunut. Silloin tällöin otan kantaa ajankohtaiseen asiaan, useimmin kuitenkin jaan jonkun pohtimani ajatuksen tai pitämäni puheen.

Monet kirjoitukset tähän mennessä julkaistusta 545 tekstistä ovat syntyneet hetken mielijohteesta.

Olen kirjoittanut myös kirjoittamisen itsensä tähden. Kouluajoista muistan, etten ollut hyvä tekstintuottaja. Ja perusluonteeltani ujona kammoksuin kaikkea esiintymistä. Tällainen julkiseen kirjoittamiseen tottuminen ammattini ja työtehtävieni vuoksi on ollut iso askel.

Näitä on kuuden vuoden aikana luettu

Mainitsen tässä viisi luetuinta kirjoitusta. Eräs niistä on kirjoitus, joka koostuu vain kymmenestä Raamatun kohdasta, jotka puhuvat rakkaudesta.

Kärkiviisikkoon on päässyt myös evankelista, rovasti Kalevi Lehtisen pari kuukautta ennen kuolemaansa kirjoittama teksti ”Kovat ajat”. Kyseessä on kuvakaappaus Lehtisen Uusi Tie -lehdessä olleesta kolumnista.

Blogini tilastoissa on korkealla yksi puhe vuodelta 2014. Tuona vuonna kaksi avustustyöntekijää Kaija Martin ja Seija Järvenpää murhattiin Afganistanissa. Minut kutsuttiin toimittamaan Seijan hautaansiunaaminen, jossa pidetty puhe on blogissani.

Viiden listalle on päässyt myös yksi YouTube-video ja siihen liittyvä rukous ja laulun sanat. Kysymyksessä on Kari Tapion laulamana ”Olen kuullut on kaupunki tuolla”.

Top 5 -listalla on myös Martti Lutherin ohjeet iltarukouksesta. Tämä uskonpuhdistaja kehottaa Vähä Katekismuksessa iltarukouksessa käyttämään neljää rukouksen osaa: Ensin ristinmerkillä itsensä siunaaminen sanoen ”Isän Jumalan ja Pojan ja Pyhän Hengen haltuun”. Tämän jälkeen tulee uskontunnustus, Isä meidän -rukous ja pieni vapaa rukous.

10 Raamatun paikkaa rakkaudesta

Kalevi Lehtinen: Taistelu on alkanut!

Siunauspuhe Seija Järvenpään hautajaisissa 30.8.2014.

Olen kuullut on kaupunki tuolla – Kari Tapio.

Martti Lutherin iltarukous.

Eniten jakoja Facebookissa on saanut koronapandemian alussa kirjoittamani rohkaisu rukoukseen: Kutsu rukoukseen kansan puolesta vaaran uhatessa.

Kiitos sinulle!

Kiitos sinulle, joka olet käynyt blogiani lukemassa! Minuun voi olla yhteydessä sosiaalisessa mediassa Facebookissa (Lähetysjohtaja Mika Tuovinen), Twitterissä (pastorimika) ja Instagramissa (pastorimika).

Viestejä voit laittaa myös alhaalla olevaan kommenttikenttään, josta ne näkyvät toisillekin.

Jos sinullakin on blogi, laita kommenttikenttään osoite blogiisi.

Siunauksen toivotuksin!

Mika

Jätä kommentti