Kansanlähetyspäivien ohjelma 2025 pähkinänkuoressa sekä tunnelmia ja arvio osallistujamäärästä

Kansanlähetyspäivät Ryttylässä - ohjelma

Kansanlähetyspäivät Hausjärven Ryttylässä alkavat parin päivän päästä. Ensimmäistä kertaa olin mukana Ähtärin päivillä vuonna 1989. Sen jälkeen tosi usein. Viimeisen 15 vuoden ajan joka kerta. Kansanlähetys syntyi vahvan evankelioimis- ja lähetysnäyn perustalle. 1960-luvun alussa oli hengellistä herätystä erityisesti nuorten parissa, joka näkyi haluna pelastaa ihmisiä Jumalan valtakuntaan. Itsekin tulin nuorena mukaan juuri tämän lähetys- ja … Lue lisää

Kansanlähetyspäivistä

KLP Kansanlähetyspäivät info ja ohjelma

Olen käynyt säännöllisesti Kansanlähetyspäivillä vuodesta 1989. Vain joinakin vuosina ne ovat jääneet sivuun. Tapahtuma on järjestetty kesäisin vuodesta 1967 alkaen. Alussa tapahtuma järjestettiin eri puolilla Suomea kunnes todettiin, että on järkevämpää pitää ne yhdessä paikassa, Kansanlähetyksen pääpaikalla Hausjärven Ryttylässä. Siellä tapahtuma on järjestetty vuodesta 2016 alkaen.  Kansanlähetys on vuonna 1967 perustettu kristillinen järjestö. Se syntyi … Lue lisää

Kansanlähetyspäivät 2024 – Ohjelma & Miksi olen mukana ja mitä odotan?

KL-päivät Ryttylässä ohjelma

Olin ensimmäistä kertaa Kansanlähetyspäivillä 35 vuotta sitten Ähtärissä. Tuon jälkeen olen ollut mukana miltei 30 kertaa tapahtumassa. Kansanlähetyspäiviä järjestää Suomen ev.lut. Kansanlähetys, joka on vuonna 1967. perustettu herätysliike- ja lähetysjärjestö. Vuoden 2024 Kansanlähetyspäivät järjestetään Kanta-Hämeen Ryttylässä, jossa on järjestön keskuspaikka ja Kansanlähetysopisto. Miksi käyn Kansanlähetyspäivillä? Siitä on tullut hyvä kesäinen tapa. Olen vuosittain käynyt useilla … Lue lisää

Evankelistapäivät 2023 – Päivitys 3 – Kertokaa ja kutsukaa!

Evankelistan tehtävä ja kutsumus

Olin illalla Seinäjoen Lakeuden Ristissä yleisötilaisuudessa. Mikael Tammilehto ja Ulla Anttila toimivat juontajina. Musiikista vastasivat Jaana Pöllänen ja Ville Uusitalo. Minna ja Veli-Pekka Joki-Erkkilä kertoivat uskostaan, ja minäkin puhuin. Puheeni alussa kerroin evankelistan tehtävästä. Evankelistat ovat sillanrakentajia ihmisten ja Jumalan välillä, sillä he pyrkivät tietoisesti johdattamaan monia uskoon. Evankelistat keskittyvät uskon kristittyjä yhdistävään perustaan, siksi he … Lue lisää

Miksi lähden Kansanlähetyspäiville? – Ja tässä myös Kansanlähetyspäivien ohjelma

Kansanlähetyspäivät Ryttylässä

Kansanlähetys on vuonna 1967 perustettu herätysliikejärjestö. Se toimii laajasti Suomessa, ja tekee lähetystyötä Aasiassa, Afrikassa, Oseaniassa ja Euroopassa. Vuosittainen päätapahtuma on Kansanlähetyspäivät. Tänä vuonna 2023 Kansanlähetyspäivät järjestetään 7.-9.7. Ryttylässä, jossa sijaitsee Kansanlähetyksen keskuspaikka sekä Kansanlähetysopisto. Miksi olen taas mukana Kansanlähetyspäivillä? Ensimmäisillä Kansanlähetyspäivillä olen ollut 1980-luvun loppupuolella. Sen jälkeen aika aktiivisesti, viimeisen 14 vuoden ajan joka … Lue lisää

Viimeisen saarnan sanoma (Kalevi Lehtinen)

Evankelista Kalevi Lehtisen sanoma uskoontulo ja työnäky

Evankelista Kalevi Lehtinen kirjoitti yhdessä Riku Rinteen kanssa kirjan Evankelistan testamentti. Kirjan loppupuolella Kalevi kertoo, mitä hän sanoisi viimeisessä saarnassaan. Kirja on julkaistu 2006, olin kuuntelemassa Kalevia Seinäjoen Kansanlähetyspäivillä 2011. Tuo oli hänen viimeinen tilaisuutensa suurelle väkijoukolle. Hän kuoli kaksi viikkoa myöhemmin 17.7. Saksan Kandernissa. Tässä ote kirjasta sivulta 287-288. Tein tekstiin lihavoinnit. Kaksi tärkeää … Lue lisää

Lähettäjäpiirikirje 7/2020

Kansanlähetys

Kirjoitan kuukausittain kirjettä lähettäjäpiirilleni. Tähän kirjeen saajien joukkoon ovat kaikki tutut ja tuntemattomat tervetulleita. Tämä internetissä avoimesti luettavissa oleva kirje ei sisällä kaikkea, mitä kirjeessä kerron. Kirjeen saamiseksi on ohjeet tämän viestin lopussa. On taas suuri etuoikeus kirjoittaa sinulle keskeltä ihanaa suomalaista kesää.  Minulle kesän suurin ponnistus työssäni on ollut Kansanlähetyspäivät. Tänä vuonna järjestimme ne … Lue lisää

Säilytä usko loppuun asti!

Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni.

Tämä on viimeinen lähetysjohtajan Polttopisteessä-puheeni Kansanlähetyspäivillä. Olen ilmoittanut Kansanlähetyksen liittohallitukselle, työntekijöille ja julkisuuteen, että työsuhteeni Kansanlähetykseen päättyy tämän vuoden lopussa. Tämä on täysin oma päätökseni. Se ei ollut helppo päätös, sillä minulla on takana yli 30 vuotta yhteistä taivalta tämän liikkeen kanssa. En ole kuitenkaan lähdössä tästä liikkeestä pois. Jatkossa olen yksi vastuunkantaja, joka tarvittaessa … Lue lisää

Lähettäjäpiirikirje 5/2020

Kansanlähetys Ryttylässä

Lisäys tähän viestiin: Minulla on lähettäjäpiiri, jolle kirjoitan säännöllisesti vähän henkilökohtaisemmin ja enemmän siitä, mitä olen tehnyt. Jotkut lähettäjäpiirissä ovat seuranneet minun, vaimoni ja lasteni elämää jo yli 20 vuoden ajan eri elämänvaiheissa. Monet ovat rukoilleet puolestamme, eläneet mukana elämän eri vaiheissa ja myös tukeneet työtä taloudellisesti. Laitan tähän blogiin suuren osan tästä kirjeestä muillekin … Lue lisää

Kansanlähetyspäivät 2020 muutoksen edessä

Kansanlähetyspäivät Ryttylässä_Kuva Marjaana-Perttula-20218

Kansanlähetyspäivien ohjelma katsottavissa netissä heinäkuussa – tapahtuman siirtoa syksylle tutkitaan. Kansanlähetys perustetiin vuonna 1967 ja tuosta alkaen Kansanlähetyspäiviä on järjestetty vuosittain. Viimeisen viiden vuoden ajan kesätapahtuma on järjestetty Ryttylässä Kansanlähetysopiston ja Kansanlähetyksen keskustoimiston miljöössä Hausjärven Ryttylässä heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Ryttylän idylliseen maalaismaisemaan on kokoontunut yli 10 000 sanankuulijaa. Tämän vuoden ajankohdaksi on suunniteltu 3.-5.7.2020. Tänään … Lue lisää