Rakkaat raajarikot luettu

Rakkaat raajarikot kirja

Luin Jaakko Pirttiahon kirjan Rakkaat raajarikot. Kirjan nimi kertoo, kenelle puhutaan. Ja millä asenteella. Sama rakastava kaiku esiintyy lukujen otsikoista löytyvissä sanoissa: sydän särkyy, rikkoutunut pilli, uupunut, häpeä, syyllisyys, kyynellaaksot ja tuhlaajapoika. Kirjan sivuilta löytää itsensä. Kirjoittaja esittelee suuren määrän Raamatun hahmoja. Sieltä löytyy rikkonainen joukko, jota yhdisti usko Jumalaan ja hänen lupauksiinsa.  Esipuheessa Jaakko … Lue lisää

Katse oikeaan suuntaan!

koinonia yhteys - herätys - Jeesus Kristus

Elämme vaikeita aikoja. Mutta samalla ilon, toivon ja mahdollisuuksien aikaa. Siksi kristikunnan tulee juuri nyt nostaa päänsä kolmen asian tähden.   Mutta katsotaan ennen innostavia asioita niitä vaikeita aikoja. Apostoli Paavali profetoi, että ”viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat” (2. Tim. 3:1). Sitten hän Hengen johtamana kuvailee valloilleen pääsevää itsekkyyttä. Ja vaikeuksia tuo sekin, että Jumalan palveleminen muuttuu vain muodoksi ilman elämää muuttavaa Jumalan voimaa. … Lue lisää

Lähettäjäpiirikirje 9/2020

kirkko lähetystyö ja evankelioiminen

Kirjoitan kuukausittain kirjettä lähettäjäpiirilleni. Tässä otteita syyskuun 2020 kirjeestä. Minulla on sinulle hyviä uutisia kirjeen täydeltä. Rouvan kanssa olimme vierailulla Ähtärin seurakunnassa. Saarnasin kirkossa ja sen jälkeen meillä oli lähetysjuhla seurakuntatalolla. Sydän vuoti kiitollisuutta kun sai kymmenen vuoden tauon jälkeen nähdä monia ystäviä ja lähetystyövuosina tutuiksi tulleita kasvoja. Olimme Ähtärin seurakunnan nimikkolähettejä vuosina 1995-2010. Samalla … Lue lisää

Lähetyskirkkona nyt

Herätys ja evankelioiminen

Suuri kiitos Mikkelin piispa Seppo Häkkiselle Kirkkopalvelut ry;n valtuuston avauspuheesta 16.9.2020. Luin puheen internetistä. Tässä muutamia nostoja ja huomioita puheesta. Ja lopussa ajatuksiani siitä, mitä tulee tehdä. Häkkinen aloittaa puheen lainauksella: ”Jo nyt on kirkon asemassa tapahtunut se suuri muutos, että sen, voidakseen suorittaa tehtäväänsä, on tultava yhä enemmän ei ainoastaan valmiita seurakuntia hoitavaksi vaan … Lue lisää

VALTAVA VOIMA

Aarre saviastiassa

”Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme” (2. Kor. 4:7). Ihmiskuntaa ja kristikuntaa kutkuttaa hirmuinen himo saada valtaa ja voimaa. Jumala, jolla on valta ja voima, toimii usein meidän näkökulmastamme heikkouden ja pienuuden kautta. Tämä ihmetyttää. Paavali kuvasi elämäänsä ja hengellistä palveluvirkaansa saviastiaksi. Sisällä aarteena on … Lue lisää

Helatorstai maailmanhistorian käännekohtana

Taivaaseen astunut Jeesus Kristus

Helatorstai kaksi vuosituhatta sitten oli maailmanhistorian tärkeimpiä päivä. Se oli sarana, jolla aukesi uusi ajanjakso. On yksi Jumala, jonka kautta kaikki on luotu. On ymmärrettävää, että tämä Jumala haluaa olla yhteydessä luomaansa maailmaan. Hän valitsi yhden henkilön (Aabraham), ja sitä kautta yhden kansan (Israel), jonka kautta kertoi itsestään, ajatuksistaan ja tahdostaan koko maailmalle.  Tämä Jumala … Lue lisää

Lähettäjäpiirikirje 4/2020

Tervehdys! Kirjoitan kuukausittain kirjettä niille, jotka tahtovat seurata elämääni, työtäni, rukoilla minun ja työni puolesta sekä tukea työtä taloudellisesti. Tässä on otteita huhtikuun 2020 kirjeestäni. Kuvat ja rukousaiheet löytyvät sähköpostiin tai postilaatikkoon tilatusta kirjeestä. Olen poistanut alla olevasta tekstistä joitakin kirjeessäni olleista asioita. Olet tervetullut kirjeen saajiin ja lähettäjäjoukkooni! Muutoksen keskellä Olemme tehneet isojateknisiä harppauksia … Lue lisää

Torinon käärinliina Jeesuksen ylösnousemuksen todistajana

Jeesuksen käärinliina

Onko Torinon käärinliinassa Jeesuksen kuva? Monen mielestä on. Yksi tällainen henkilö on dosentti Juha Hiltunen.  Hiltunen alkoi yli 30 vuotta sitten tutkia käärinliina. Hän kuului Skepsis-järjestöön, ja epäili myös käärinliinan aitoutta. Hän pohti, kuka liinan on väärentänyt ja mitä tekniikkaa on käytetty. Käärinliinan tutkimus teki Hiltusesta kristityn.  Käärinliina on pellavakangasta ja 437×111 cm. Kuolemansa jälkeen … Lue lisää

Jumalan suuri suunnitelma ja Messiaan kärsimys

Se on täytetty pitkäperjantai

Pitkäperjantain rajut tapahtumat eivät olleet Jumalan suunnitelman epäonnistuminen. Päinvastoin. Kaikki meni edeltä laaditun käsikirjoituksen mukaisesti. Jumala oli jo ennen maailman luomista tehnyt ihmiskuntaa koskevan suunnitelman, johon myös Golgata kuului. Kolmiyhteisen Jumalan Pyhä Henki johdatti Vanhan testamentin kirjoituksiin profetioita ja ennustuksia Jeesuksesta. Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus sanoi kahdelle Emmauksen tien kulkijalle (Luuk. 24:25-26): ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko … Lue lisää

Laulujen suuret lupaukset

Jumalan ylistäminen

Joku joskus väitti, että kristityt eivät puhu valheita. He laulavat niitä. Tuo oli kova väite. Sen ydin on tietysti siinä, että ylistyslauluja ja virsiä laulaessamme lupaamme suuria asioita Jumalalle usein ajattelematta, mitä todellisuudessa laulamme. Kaikki annan Jeesukselle! Esimerkiksi tänään mielessäni alkoi pulpahdella laulu ”Kaikki annan Jeesukselle, itsen hälle luovutan.” Laulun kaikki kolme säkeistöä alkavat sanoilla: … Lue lisää

Teologia + Toiminta + Rakenne = Kansanlähetysnäky

Kansanlähetyksen työ

Tarvitsemme kirkasta työnäkyä. Siksi aloitimme Kansanlähetyksessä Kansanlähetyskoulun. Sinne valittiin viitisenkymmentä opiskelijaa, jotka haluavat sitoutua vapaaehtoiseen vastuunkantamiseen Kansanlähetyksen piirijärjestöissä. Siksi ensimmäinen lähijakso kuudesta viime viikonloppuna käsitteli identiteettiä, työnäkyä. Viikonlopun aikana käsittelimme muun muassa luterilaista herätyskristillisyyttä, johon Kansanlähetys sitoutuu, armolahjoja ja Kansanlähetyksen näkyä ja toimintaa kotimaassa ja lähetysalueilla. Puhuin aiheesta Kansanlähetyksen teologinen, toiminnallinen ja rakenteellinen näky. Jokainen … Lue lisää

Julistajien sanomaa

Yli-Vainio Pirttiaho

Selasin töissä tapani mukaan Ristin Voitto ja Sana -lehtiä. Niistä löytyi juttu kahdesta saarnamiehestä. Nelikymppisestä Jaakko Pirttiahosta ja edesmenneestä Niilo Yli-Vainiosta. Iloitsen ihmisistä, jotka pitävät esillä Jeesusta ja Raamatun sanaa. Niilo Yli-Vainio Ristin Voitossa Heikki Salmelan kirjoittama juttu on otsikoitu ”Muuttuneen miehen opetukset”. Hän aloittaa tekstinsä: ”Aikansa tähtisaarnaajan elämä osoitti, että Jumala voi tehdä suuria … Lue lisää

Lähettäjäpiirikirje 1/2020

Kansanlähetys lähetystyö

Kirjoitan kuukausittain kirjettä niille, jotka haluavat seurata työtäni ja osallistua siihen rukoilemalla ja tukemalla työtä taloudellisesti. Tervetuloa lähettäjärenkaaseen. Tässä otteita tammikuun 2020 lähettäjäkirjeestäni. Vuosi 2020 jälkeen Kristuksen syntymän Vuosiluvutkin julistavat Jeesuksen syntymää! Vähän yli 10 vuoden päästä – ehkä vuonna 2033 – voimme viettää Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen 2000-vuotisjuhlallisuuksia! Toivottavasti Jeesus palaa ennen sitä. Nyt pyrimme … Lue lisää

Makkabealaiskapina ja temppelin vihkimisen muistojuhla

hanukka menora

Kirkossa tämän päivän evankeliumitekstissä oli lyhyt maininta Jerusalemin temppelin vihkimisen muistojuhlasta eli Hanukka-juhlasta (Joh. 10:22). Maininnan takana on kertomus vaikeuksista ja voitosta, joka on rohkaissut sekä juutalaisia että kristittyjä moneen otteeseen. Tänäänkin.  Tässä pitkähkö mielenkiintoinen historiallinen katsaus tilanteeseen, jossa juutalainen identitetti pyrittiin hävittämään ja Jumalan pelastussuunnitelman romuttaa. Aleksanteri Suuren (353-326 eKr.) kuoleman jälkeen hänen laaja … Lue lisää

Lähettäjäpiirikirje 11-12/2019

Joulu Jeesuksen syntymäjuhla

Kirjoitan säännöllisesti niille, jotka haluavat seurata kuulumisia, rukoilevat minun ja työni puolesta sekä tukevat työtä taloudellisesti. Tässä otteita vuoden 2019 viimeisestä kirjeestä. Voit tilata kirjeen täältä. Entä jos Jeesus ei olisi syntynyt? Tervehdys kirjeeni saaja! Joulun koputtaessa ovelle on syytä miettiä, millainen maailmamme olisi, jos Jumala ei olisi lähettänyt Poikaansa maailmaa. Kulkiessaan Galileassa ja Juudeassa … Lue lisää

Lähettäjäpiirikirje 9/2019

Kansanlähetys Ryttylässä

Kuluvan kuun otsikkona voisi olla Yhteisrintamaa evankeliumin puolesta. Mikään kirkko tai järjestö omista evankeliumia Jeesuksesta. Evankeliumi on Jumalan ja erilaiset toimijat ovat jakelukanavia. Eräs kristillisen kirkon haaste on mielettömän suuri jakautuneisuus. Sitäkin suurempi haaste on eripura kristittyjen välillä. Kristityt muodostavat kuitenkin yhden Jumalan perheen. Yhteyden korostus on ollut erityisen vahvaa lähetystyössä ja evankelioimisessa. Suuri tehtävä … Lue lisää

Totuus ja harha – väärät ja oikeat profeetat

Totuus ja harha kristinuskossa

Vapaina sunnuntaina käyn jumalanpalveluksissa Ryttylässä Kansanlähetyksen lähetyskeskuksessa (sunnuntaina klo 13.00-14.30). Syyskauden jumalanpalvelukset alkoivat tänään. Päivän teemana on Totuus ja harha. Saarnaajana toimi Japanin lähetystyöstä palannut Daniel Nummela. Kirkkokäsikirja kertoo pyhästä lyhyesti: ”Kristitty joutuu elämässään kamppailemaan erottaakseen totuuden valheesta ja oikean väärästä. Jumalan tunteminen ja hänen tahtonsa kyseleminen ohjaavat häntä totuuteen.” Päivän tekstit ovat todella pysäyttäviä. … Lue lisää

10 askelta lähetystehtävän toteuttamiseen Euroopassa

Kristillinen lähetystyö Euroopassa

Eteeni tuli joitakin tutkimustuloksia, jotka vahvistavat, että Eurooppa on muuttumassa lähetyskentäksi. Mitä meidän tulisi nyt nyt tehdä? Ei ainakaan heittää hanskoja naulaan. Tilanne on kutsu toimia maanosamme hyväksi. HOLLANTI. Uutinen kertoi, että viidennes Hollannin kirkkorakennuksista ei ole enää alkuperäisessä käytössä. Suurin osa Hollannin 6900 rekisteröidyistä kirkkorakennuksesta on protestanttisia ja katolisia kirkkoja, näistä 1400 on nyt … Lue lisää

Lähtemätön jälki

Neil Armstrong ja Buzz Aldrin kuussa - Jumala Jeesuksessa maassa

Neil Armstrong jätti ensimmäisen jalanjäljen kuun pölyiseen pintaan. Hänen kerrotaan sanoneen: ”Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle.” Merkittävämpi tapahtuma kuin ihmisen käyminen kuussa on ollut Jumalan vierailu maan päällä Jeesuksen Kristuksen persoonassa. Hän jätti jalanjälkensä Galilean ja Juudean pölyisille teille. Hänen verensä tahri puusta tehdyn ristin Jerusalemissa. Ylösnousemuksensa jälkeen hän on jättänyt lähtemättömän jäljen … Lue lisää

Mediahuomiota juuri ennen Kansanlähetyspäiviä

Kansanlähetyspäivät Ryttylä

Kansanlähetyspäivät on taas tällä viikolla. Se tietää aina myös haastatteluja ja nettinäkyvyyttä. Mainitsen tässä kolme viimeistä juttua niitä hieman kommentoiden. Kansanlähetysnäky Uusi Tie -lehti kirjoitti minusta jutun, jossa kerroin Kansanlähetyksen työnäystä sekä vasta ilmestyneestä kirjastani Ainutlaatuinen tehtävä. Kirjassani kerron Kansanlähetysnäystä, jonka perustana on Raamattu ja luterilainen tunnustus. Uskomme, että Raamattu on erehtymätön Jumalan sana, joka … Lue lisää