Evankelistapäivät 2023 – Päivitys 5 – Viimeisiä ajatuksia ja ensi vuoden Evankelistapäivät

Evankelistojen yhteyspäivät Vivamossa

Tämä on viimeinen päivitys Evankelistapäiviltä. Pohdin vähän kahden päivän antia ja paljastan ensi vuoden paikkakunnan ja päivämäärät! Tämän vuoden Evankelistapäivien uutuus oli yhden ulkomaisen puhujan suuri painoarvo. Hän toi esille henkilökohtaisen opetuslapseuden ja opetuslasten tekemisen evankelikaalisia perusperiaatteita. Opetuksissa annettiin kristityille malleja evankeliumin kertomiseen ja rohkaistiin jokaista liikkeelle todistamistehtävään. Opetukset olivat strategiapainotteisia (eli mitä tulee tehdä). … Lue lisää

Evankelistapäivät 2023 – Päivitys 1 – Evankeliumin olemukseen kuuluu kasvu

Seurakuntien perustaminen - CPM

Evankeliumin ja seurakunnan olemukseen kuuluu kasvu. Se oli ensimmäisen aamupäivän keskeinen muistutus minulle. Saavuin aamulla 18.8.2023 Seinäjoelle Evankelistojen yhteyspäiville. Päivän pääopetuksista vastasi Romaniassa työskentelevä kanadalainen Kevin Weigelt. Hän muistutti, että maailmanlaajuisessa kristikunnassa elämme ennen näkemättömän kasvun aikaa. Kevin Weigelt kertoi kasvavasta seurakuntien perustamisen liikehdinnästä (Church Planting Movement, CPM). Weigeltin mukaan tässä liikehdinnässä on mukana noin … Lue lisää

Miksi lähden Evankelistojen yhteyspäiville?

Jumalan kutsu evankelistaksi

Aamuvarhaisella suuntaan Seinäjoelle Evankelistojen yhteyspäiville. Tapani mukaan, täytyy todeta. Miksi haluan uudelleen ja uudelleen osallistua tähän tapahtumaan? Tässä kerron kuusi syytä. 1. Saan vahvistusta kutsumukselleni. Hyvän sanoman julistajan eli evankelistan kutsumus on ollut monien eri tehtävieni pohjalla. Tästä kutsumuksesta ei juuri missään muualla puhuta kuin täällä. Evankelistalla on erityinen kutsumus, ja on tärkeää, että hän … Lue lisää

Evankelistapäivät 2023 – Miksi lähden taas mukaan?

Evankelistapäivät Seinäjoella

Yritän aina päästä vuosittaisille Evankelistojen yhteyspäiville eli Evankelistapäiville. Tämän jutun lopussa kerron syyn. Evankelistapäivillä on miltei 30 vuoden historia. Vuonna 1995 evankelista-pastori Kalevi Lehtinen kutsui joitakin evankelistoja yhteen. Hän halusi rohkaista evankelistoja eli hyvän sanoman kertojia. Tänä vuonna 2023 evankelistapäivät järjestetään Seinäjoella. Ohjelma löytyy tapahtuman sivuilta, mutta tässä se myös tiivistettynä. TORSTAI 17.8.19.00 Rukousilta, Vapaaseurakunta … Lue lisää

Lähettäjäpiirikirje 8/2022

Hengellisen työn tukeminen

Hei blogini lukija! Kirjoitan kuukausittain kirjettä niille, jotka haluavat mahdollistaa palvelutehtäväni evankeliumin julistajana netissä, televisiossa, radiossa, seurakunnissa, kotimaassa ja ulkomailla. Usko tai älä, mutta voin tehdä tätä työtä Mission Europessa lähettäjien varassa. Kutsuja ja haasteita olisi enemmän, mutta tässä vaiheessa kun lähettäjäpiiri on muotoutumassa, teen sen, minkä voin. Ja välillä vähän enemmänkin. Tarvitsen uusia lähettäjiä, … Lue lisää

Evankelistapäivät 2022 – koottua sanomaa

Evankelistat Suomessa

Osallistuin tapani mukaan Evankelistojen yhteyspäiville. Miltei 30 vuotta sitten (1995) Kalevi Lehtinen kutsui evankelistoja yhteen keskustelemaan ja rukoilemaan. Hän oli itse evankelista ja vahvasti huolissaan siitä, että vieläkö samankaltaiselle kutsumukselle on tulevaisuudessa tilaa. Tänä vuonna noin sata evankelistan kutsun saanutta kokoontui Tampereella Vapaakirkon Teopoliksella. Kirjoitin tapahtuman aikana Facebook-sivulleni kolmetoista päivitystä. Tässä jaan ne tänne blogiini. … Lue lisää

Lähettäjäpiirikirje 12/2021

Mitä työssäni tapahtui 2021

Työskentelen Mission Europe -järjestössä. Mission Europen erityiskutsumuksena on evankelioiminen, missioiden ja seurakuntatapahtumien järjestäminen sekä kristittyjen ja seurakuntien varustaminen lähetystehtävän toteuttamiseen. Minullakin on lähettäjäpiiri, mikä rukouksin ja taloudellisin lahjoituksin mahdollistaa työni. Kirjoitan heille kuukausittain kirjeen. Tässä alla joulukuun 2021 kirjeen otteita. Olet tervetullut lähettäjäpiiriini! HYVÄ TAISTELUTOVERINI! Jumala pukeutui sellaiseen asuun, jonka hän oli itse suunnitellut. Mahtoiko … Lue lisää

Tee evankelistan työ

Evankelistapäivät 2019 Porissa

Tämä kirjoitus on pitkähkö, mutta tarjoaa eväitä evankeliumin julistajaksi kutsutuille. Jos sinulla on tällainen kutsu, ole siitä kiitollinen. Saat olla maailman tärkeimmän sanoman – ja henkilön – palvelija. Kutsu työhön on tullut armosta kuten pelastuskin. Kutsu ei tarkoita, että sinussa itsessäsi olisi jokin ominaisuus, mikä pakotti Jumalan kutsumaan sinut tehtävään. Kutsu on Jumalan lahja sinulle … Lue lisää

Lähettäjäpiirikirje 6-7/2019

Kirjoitan säännöllisesti kirjettä niille, jotka haluavat rukoilla työni puolesta, tukea sitä taloudellisesti tai muuten vain tietää, mitä minulle ja työlleni kuuluu. Tässä on otteita kesä- ja heinäkuun kirjeestä. Voit tilata kirjeeni sähköpostiisi tai postilaatikkoosi tästä. Kesätervehdys Tässä sinulle kesäkirjeeni! Kirjoitan tätä aikana kun maailma muistelee Apollo 11 kuulentoa 50 vuotta sitten. Neil Armstrong sanoi astuessa … Lue lisää

Lähettäjäpiirikirje 8/2018

Lähetysjohtaja Mika Tuovisen kirje 8_2018

Tervehdys! Minulla on lähettäjäpiiri, joka rukoilee puolestani ja tukee työtäni taloudellisesti. Kerran kuussa kirjoitan heille kirjeen. Tässä kirjeeni 8/2018. Alla on linkki myös vanhempiin kirjeisiin sekä kaksi kuvaa, joissa on kirje kokonaisuudessaan. Mutta tästä kirje alkaa: Hyvää kesän jatkoa! Palasin lyhyeltä kesälomajaksolta töihin innolla ja useita kiloja kevyempänä. Rouvan ajatus lenkkikengistä muutti kesäpäivieni kulkua. Tästä … Lue lisää